Eilisillan lenkki oli kaikkea muuta kuin nautinnollista vuoristorata-ajelua. Juoksu tökki jopa enemmän kuin ajatukset korvien välissä.
Yritin psyykata koko matkan itseäni:
Olen onnellinen kun voin juosta. Olen onnellinen kun saan juosta...Aina uudestaan ja uudestaan. Loppumatkasta aloin jo uskoa itseäni edes hieman.
Voisin syyttää juoksualakulosta säätä, pimeyttä tai vaikka mitä. Suurin syy on kuitenkin tavoitteiden puute. En ole asettanut itselleni vielä konkreettisia askelia seuraavalle juoksukaudelle. Olen päättänyt alkaa herätellä kroppaani tavoitteellisella treenauksella joulukuussa, mutta onko siinä järjen hiventäkään, kun en tiedä milloin tai mihin se tie päättyy. Ja mitkä ovat välitavoitteet vai onko niitä ollenkaan?
Oli pakko ottaa kalenteri käteen. Tukholman ja Riian maratonit kiehtoisivat, mutta länsinaapurin juhlamaraton on turhan kallis ja osuu koulujen päättäjäisten kanssa yksiin. Riiassa ei ole tullut käytyä aikoihin ja tyttären latvialaista kummia olisi mukava tavata pitkästä aikaa. Vaikka sinne onkin lähdössä mielettömiä juoksukavereitani, kisamatkaan liittyy niin monta liikkuvaa osaa, etten uskalla alkaa järjestellä matkaa enkä edes haaveilla sinne pääsystä. Niinpä taidan keskittyä kotikulmilla järjestettäviin juoksuihin ja lisään väleihin piristäviä juoksupyrähdyksiä muihin kaupunkeihin.
Ensimmäinen kisamerkintä tuli näin ollen huhtikuulle. Helsinki10 aloittaa juoksukauteni hieman ennen vappua. Toivottavasti saan tästä välietapista kaipaamaani buustausta juoksuihini, sillä juoksuinnostukseni näyttää hiipuvan ilman konkreettisia tavoitteita, vaikka juoksua rakastankin.
Valikoin postaukseen kuvia, joissa näkyy muutakin kuin pikimustaa. Eilisiltaisessa säkkipimeydessä en edes vaivautunut ottamaan kännykkäkameraa esiin.
Ti 14.11. kevyt lenkki lapsen sisätreenien aikana | 11.35 km | 1:11:02 | 6:15 min/km
Ei kommentteja