Tampere, täältä tullaan!

Kroppa kaipaisi pienoista lepoa, mutta mieli vie jo kovasti maratonille. Junaliput ovat taskussa ja juoksukamat miltei pakattu. Joko saa startata?



Olen merkinnyt kalenteriini enkkajahdin syyskuun 16. päivälle. Suttuinen töherrys on ehtinyt jo haalistua, mutta niin ovat myös tavoitteetkin. Tampereen maratonin juoksemiseen alle 3:30 aikaan ei tällä hetkellä ole paukkuja, mutta tiedättekös mitä, sillä ei ole väliä. Ensi vuosi tai mahdollisesti jo seuraava maraton on sopiva ajankohta pitkäaikaisen haaveen toteuttamiselle. Kuntohuippu ei ole vielä tässä ja nyt.

Tottahan toki olen miettinyt kisastrategiaani. Olen pilannut tarpeeksi monta juoksua vetämällä alussa itseni piippuun. Tällaisia tyhmyyksiä nimittäin tekee myös elämäntapamaratoonari kisasta toiseen, eivät ainoastaan ensikertalaiset.

Pystyisinköhän kerrankin kiristämään loppupuoliskolle ekaa puolikasta paremman ajan? 

Sitä kannattaa lähteä jahtaamaan.

Saan rinnalleni tutun ja turvallisen kirittäjän. Mieheni lähtee mukaani juoksemaan ennalta määräämättömän kilometrimäärän. Hänelle maaliin pääsy ei ole se ykkösjuttu, vaan mun auttamiseni. Miten olenkaan onnellinen, että elämäni tärkein ihminen (lasten lisäksi) ymmärtää juoksupakkomielteeni. Sillä sitähän se on. Juoksu on yhteistä arkeamme. Yhtä kiinteä osa, kuin makaronilaatikko, pyykkivuoret, lasten harrastukset ja yhteinen iltateehetki.

No nyt meni herkistelyn puolelle. Sallittakoon se näin maratonin kynnyksellä. Silloin tunteet ovat tavallistakin enemmän pinnassa, vatsa löysänä (senhän tahdoitte varmasti tietää??!!) ja perusjumi koko kropan pituudelta. Tankkaaminen tökkii ja keuhkoja hoidetaan kortisonitabukuurilla.

Ei siis mitään uutta auringon alla. Homma hoituu 22 maratonin kokemuksella, mutta silti kaikki tuntuu uudelta ja ihmeelliseltä. Aina sama juttu. Koskaan kun ei tiedä mitä seuraavat 42,2 kilometriä tuovat tullessaan.

Joko saa mennä?

Haluan sukilta tukea pohkeille. Lääkkeet ja piilarit ovat must. Suunnolla mittaan aikaa, sykelukeman pidän piilossa. Hikinauhat ovat käyttökelpoisia sekä auringossa että sateessa. Kännykkä pysyy hyvässä tallessa juoksuvyön uumenissa. Kännykkä tosin pitää muistaa yhdistää ajoissa langattomiin kuulokkeisiin. Rakkolaastarit ovat varmuuden vuoksi mukana. Varpaidenerottelijat tulevat hyvään käyttön kotimatkalla junassa heilutellessani varpaita villasukissa. Hampaat on pakko pestä ennen starttiviivalle siirtymistä, mielellään myös juoksun jälkeenkin. Kirja rauhoittaa ennen juoksua ja saa maratonin jälkeen ajatukset pois hektisestä nelituntisesta. Kisalenkkareita ei saa unohtaa kotiin, vaikka toiset kulkevatkin mukana jaloissa. 

Blogin kautta saatua: 
tukisukat-shop: vaivaisenluun suoja ja varpaanerottelija 
Sudio: Tre Classic Blue -kuulokkeet

Olen Hoka One One -lähettiläs. Sitä kautta olen saanut Clifton 4 -lenkkareiden mallikappaleet testattavaksi maratonilla. 

Siskolta saatua: Jojo Moyesin iki-ihana kirja ja Oxis