Blogini tunnollisin seuraaja on jo tuskastuttavan pitkään odottanut Park Run -aiheista postausta. Maksuttomia kaikille avoimia puistojuoksujahan on jo vaikka missä maassa. Tukholman tapahtumaa olenkin jo vilkuillut, mutta runsas hotelliaamiainen on aina voittanut lauantaiaamun juoksun.
Koskapa en ole matkoillani tehnyt sen kummempia aloitteita asian eteen, systerini päätti tehdä homman mulle mahdollisimman helpoksi. Kuultuaan matkastamme Riminille, hän antoi mulle linkin, josta löysin paikallisen Park Runin tarkemmat tiedot, sekä rekisteröitymislinkin. Ainoa asia mikä mulle jäi, oli olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja juosta lauantaiaamuna viiden kilometrin lenkki puistossa hyvässä seurassa.
Olin ajoissa tapaamispaikalla, sillä en halunnut tuottaa pettymystä siskolleni. Hän kun oli nähnyt jo niin paljon vaivaa juoksuni eteen. Ja toki mua himotti päästä juoksemaan paikallisten kanssa.
Kello oli 8:40 saapuessani paikalle. Ketään ei näkynyt vielä.
8:45 hymyili läheisen kahvilan terassilla espressoa juovalle juoksijalle. Hän ei hymyillyt takaisin.
8:50 "Missä kaikki ovat?"
8:55 siirryin puiston puolelle. Hymyilin kaikille ohijuoksijoille ja tervehdin iloisesti. En saanut vastausta.
9:00 olisi ollut starttiaika. Mun täytyi myöntää itselleni, että olen väärässä paikassa. Taas kerran.
9:02 muistin lukeneeni sivustolta myös toisesta tapaamispaikasta. Italiaksi lukeminen on kuitenkin sen verran hidasta, etten lähtökiireessä matkalaukkuja pakatessani jaksanut tavata ohjeita sen tarkemmin. "Tyhmä minä."
9:04 lähdin juoksemaan puistoon itsekseni.
Kun kerran olen täällä, niin yhtä hyvin voin juostakin. Vaikka ihan yksin.Olin kiukkuinen itselleni. Suunnalla ei ollut sen kummempaa väliä, kunhan jalat veisivät edes johonkin suuntaan.
Olin oikealla tapaamispaikalla.
Se nyt tosin oli siirretty lokakuuhin saakka toiseen paikkaan siltaremontin vuoksi.
Mutta mitä ihmettä?
Puiden katveessa näkyi Park Runin viiri ja kuutisen juoksijaa valmiina lähtöön.
Juoksin heidän luokseen huutaen ja kiljuen kuin päästänsä tärähtänyt. Ainakin heille tuli hyvin selväksi, että olin tulossa mukaan juoksemaan.
Park Runin vapaaehtoiset järjestäjät vaihtuvat viikottain.
Kerroin nopeasti mistä olen.
Vastasin kysymykseen olenko nopea juoksija: "En tässä helteessä."
Sain kuulla, että juoksemme kolme kertaa saman lenkin.
Ja sitten lähdimme pinkomaan.
Kolmen kärki meni siellä jossain. Alkuspurtin jälkeen kykenin pitämään vauhdin melko tasaisena. Urakkaan meni aikaa 25:06. Toisen ja kolmannen kiekan välissä pidin puolen minuutin mittaisen juomatauon, sillä koneistoa oli jäähdytettävä hieman. Varjoa oli vain pari minuuttia kierrosta kohden, aurinko poroti pilvettömältä taivaalta ja mittari pyöri kolmenkymmenen asteen tuntumassa. Sykkeitä ei kannattanut edes vilkaista. Punaisella mentiin koko matka.
Aurinkoa aivan tarpeeksi ja suurimmaksi osaksi tasaista maastoa.
Seitsemän juoksijaa ja toinen päivän juoksun järjestäjistä. Kuvassa vieressäni seisova irlantilainen juoksukaverini kertoi mulle kuinka he pistivät kotikaupungissaan Park Runin pystyyn.
Löytyisiköhän Helsingin Park Runin perustajiksi tarpeeksi vapaaehtoisia?
Pisteenä iin päälle oli luumut suoraan maalin vieressä olevasta puusta. Hedelmän kevyt pyyhkäisy hikiseen toppiin ja herkku oli valmis nautittavaksi.
Mut saatettiin ystävällisesti Riminin vanhaan kaupunkiin, sillä juoksijakaverini halusivat olla varmoja, että löydän tieni takaisin.
Aamun juoksun jälkeen mulla oli ruhtinaallisesti aikaa kierrellä itsekseni Riminin kaduilla ennen lounasajan alkua. Elämä tuntui sillä hetkellä täydelliseltä. Edes jaloilleni sylkäissyt mielenosoittaja ei onnistunut karistamaan sitä tunnetta.
Hotellilla mua odotti lappu: "Rannalla"
La 22.7. Park Run Marecchia | 5 km | 25:06 | 5:01 min/km
Ei kommentteja