Kesä ja erityisesti loma-aika ovat mulla parasta treeniaikaa. Lapset saavat olla silloin kanssani kyllästymiseen saakka, joten äidin pieni happihyppely on kaikille tervetullutta vaihtelua.
Odotin kesäreissultamme pastamaahan erityisesti yhteislenkkejä mieheni kanssa. Sain hänet kuitenkin juoksukaverikseni vasta loppumatkasta, sillä yhdeksän vuotta piilossa ollut jalkavamma uusiutui juuri ennen lähtöä. Kaikki ei aina mene suunnitelmien mukaan, mutta onneksi pääsimme ikävästä vaivasta huolimatta edes reissuun.
Joillekin tutuilleni loma on myös lomaa juoksusta. Olen kuullut aikojen kuluessa useamman (työ)kaverini suusta seuraavanlaista:
En halua pilata kesää treenaamalla loppukesän tai alkusyksyn maratonille. Haluan käydä mökillä ja terasseilla ilman että on pakko juosta.
Pilalle? Pakko? Ymmärrän toki, ettei mökkisaaresta välttämättä löydy edes 20 metriä juostavaa polkua, mutta kaupunkilomailussa en näe juurikaan esteitä juoksulle. Toki jos sukeltaa viinipulloon jokaisen aterian yhteydessä tai nauttii Aperol Pritziä auringonnousuun, seuraavana päivänä ei kannata lähteä lenkkipolulle hikoilemaan.
Elämäntilanteet ovat erilaisia. Itselläni pitkän kaavan kautta picniciltä terassille siirtyvät lempeät ikuisuuteen kestävät kesäillat ovat enää vain rakas muisto.
Nähdessäni lenkkikamat valmiina sänkyni vieressä ja pimennysverhon takaa pilkottavan aamukajastuksen, olin valmis päivän hikisimpään rupeamaan. Vaikka muut tuhisivat vieressäni, lenkille oli helppo lähteä. Toisin kuin pimeinä marraskuun aamuina kotosalla. Energiaakin piisasi edellisen päivän herkutteluiden jäljiltä yllin kyllin.
Riminin rantabulevardi on noin 7,5 kilometrin mittainen. Tuntui, että samat naamat juoksivat vastaan aamusta toiseen riippumatta siitä starttasinko heti kuuden jälkeen vai vasta tuntia myöhemmin. Suurella osalla näytti olevan aina samat juoksuvaatteet päällään. Se teki tunnistamisesta helpompaa.
Olin pakannut itselleni aivan turhaan kolme juoksuvaatekertaa mukaan, sillä nyrkkipyykki kuivui parvekkeella päivän mittaan juoksukuntoon. Mutta sitähän en voinut varmuudella tietää ennen matkaa. Ja myönnettäköön, etteivät pikkuruiset shortsit, topit ja Hokat olleet syypäänä painavaan matkalaukkuuni. Ja mikä olisikaan ollut kurjempaa, kuin joutua jättämään lenkit väliin puhtaiden lenkkikamojen puuttumisen takia. Myönnän, että olen tässä asiassa parantumaton hienohelma.
Vaikka nautinkin rauhallisista aamun aloituksista lenkkarit jalassa, en voi väittää että helteessä juokseminen olisi ollut järin helppoa. Vaikka aurinko ei ollutkaan vielä täysissä voimissaan, asteet olivat kuitenkin aivan toisissa lukemissa kuin mihin olen tottunut tämän kesän mittaan.
Jalat heittäytyivät helposti puupökkelöiksi ja Suuntokin vaikutti saaneen auringonpistoksen. Se näytti mitä huvitti, enkä ottanut sen lukemia tosissani. Tiesin että helle nostaa sykettä, mutta ei ollut kovinkaan uskottavaa, että sykemittarini näytti maksimisykkeeni ylittävää lukemaa matelevassa PPP-vauhdissa. Sykkeiden sijaan kuulostelin kroppaani, näpsin valokuvia ja seurasin rantavahteja aamuaskareissaan. Tavoitteellinen treenaus ja fiilisjuoksu paiskasivat kättä näillä lenkeillä.
Huulet auringossa rohtuneina ja Hoka OneOne -lippa vinossa.
Unihiekkaakin kai vielä hieman silmissä.
Palasin hotelille sopivasti kun oli oma suihkuvuoroni. Mies oli suihkunraikas ja lapsetkin alkoivat availla silmiään. Virkistävä suihku, pikapukeutuminen, varvastossut jalkaan ja notkuvan aamiaispöydän ääreen aloittelemaan aamua toistamiseen. Tuota kutsun mieleisekseni lomapäivän aamuksi!
Ti 18.7. reipas 6,1 km | 31:03 min | 5:09 min/km
+ verkat alkuun ja loppuun 4,5 km | 28:20 | 6:17 min/km
Ke 19.7 pitkis 16,3 km | 1:45:55 | 6:29 min/km
Pe 20.7. kevyt 6,5 km | 36:40 | 5:38 min/km
Ei kommentteja