Ensimmäinen maraton Kiira-myrskyn kiidättämänä | Kermis vieraskynän varressa

Olen Kermis, jonka ei koskaan pitänyt juosta maratonia.

Mutta kuinkas sitten kävikään?

Tarvittiin kaksi vuotta, viisi puolimaratoonia ja pari kannustusreissua, ennen kuin muutin mieleeni. Ilmoittauduin puolisalaa syksyllä 2016 seuraavan syksyn Helsinki City Maratonille... peruutusturvan kanssa.

Kevään aikana juoksin pohjiksi kolme puolimaratonia: HSM, HCR ja HHM.
Kolme H:ta kasassa neljästä.
HCM kruunaisi suoran.


Helsinki City Maratonin lähtö oli vasta klo 15, joka todella raastoi hermoja, sillä viikon tankkauksen ja odottelun päälle lauantain tunnit matelivat eteenpäin. Viikolla tehty hiilari- ja parin päivän maltokuuri olivat purreet hyvin. Kisa-aamuna puuroa aamupalaksi ja lounaaksi pasta-annos.
Kamat säilytykseen, verkkaa ja venyttelyä kentällä muiden samalle viivalle lähtevien juoksijoiden kanssa.

Oli mukava nähdä KPK 24/7 -juoksijakavereita Paavo Nurmen patsaalla, mutta samaan aikaan ajatus oli jo radalla. PAM!

Vauhdinjako oli suunniteltu tasaiseksi. Jokainen juomapiste otettiin huolellisesti; käveltiin läpi juoden vettä ja urkkaa. Onneksi juomapisteitä tuli usein, paahde oli ensimmäisen puoliskon aikana murhaava.

Puoliväliin tultiinkin mukavasti aikaan 2 h 25 min ja matka taittui jouhevasti. Joskus 25 kilometrin jälkeen alkoi askel hieman painaa ja selkä antoi ensimmäisiä merkkejä puutumisesta. Mietin, että ei saamari, jalkojenhan tässä piti ensin mennä, varsinkin nilkat olivat olleet kireällä koko kauden, vasemmasta puolesta puhumattakaan.

Olimme varanneet extrahuollon 28 km ja 38 km kohdille. Jan siellä odottikin meitä molemmilla kerroilla magnesiumin, limpparin ja suolanappien kanssa. Vaikka nämä pysähdykset veivät aikaa, teimme ne silti ja esim limppari ja magnesium todella auttoivat.

Taulukostakin näkee, että noin 30-35 km kohdilla on matkanteko hidastunut; siellä tuli kävelyä selän kipujen takia ja Kiira-myrsky iski kimppuumme Lauttasaaressa.

Onneksi oltiin jo Katajaharjussa ylittämässä Länsiväylää, kun Kiira-myrsky iski. Se todellakin nousi muutamassa minuutissa ja pimeys laskeutui rankkasateen saattelemana juoksijoiden päälle. Luulen, että takanamme Lehtisaareen ja Kuusisaareen myrsky iski rajummin. Samoin edellämme oli kaatunut puita ja kun aikanana saavuimme Kansalaistorille, ei siellä ollut juurikaan muuta, kuin kaatuneet metalliaidat jäljellä.

Myrsky tyyntyi yhtä nopeasti, kuin nousikin, jättäen jälkeensä läpeensä kastuneet juoksijat. Olo oli kuin uitetulla koiralla, enkä jossain vaiheessa enää välittänyt miten syvä lätäkkö vastassa oli, sinne vaan, tossua toisen eteen. Tunnelma oli jotenkin aavemainen, eikä myrkyn rajuutta oikein todella tajunnut. Oma keskittyminen meni täysin etenemiseen, selän paheneviin kipuihin ja ajatukseen siitä, että:

Jumalauta, me päästään täältä maaliin. 

Täytyy sanoa, että Töölönlahti tuntui todella pitkältä, samoin kadunpätkä Telia 5G Areenalla. Myrsky oli repinyt maalikaaren mennessään ja olin hetken stadionille saavuttaessa hieman hämmentynyt: missä se maali oikein on? Sinne vaan, minne ohjataan, viimeiset askeleet niin reippaasti kuin vaan märistä tossuista irti sai. Se on siinä!!!!

En itkenyt maalissa, olin vain onnellinen. Kahvi maistui taivaalliselta, mitali paino ainakin kilon.
Selkään alkoi sattua kropan jäähtyessä entistä enemmän. Olin purskahtaa itkuun helpotuksesta, kun tajusin, että pääsen hierontaan.

En tiennyt millaiselle matkalle olen lähdössä, kun 12.8. starttasin Helsinki City Maratonille.
Ei sitä kyllä tiennyt  Tom'kaan, jonka kanssa olimme sopineet miten hoidamme matkan maaliin saakka. Meillä oli järkevä suunnitelma ja tavoite, maaliin tullaan ja mieluusti alle 5 tunnin. Lopputulemana netto 4.59 ja kaksi onnellista, litimärkää maratoonaria.

Tänään, kun maratonista on kulunut pari päivää, olo on hämmentyneen rauhallinen. Palautuminen on lähtenyt hyvin käyntiin. Lihaksissa on pieniä tuntemuksia. Alunperin luulin että en kävele viikkoon. Palauttelen ihan rauhassa, omaan tahtiini. Suurin ja yllättävin asia on ollut väsymys, joka humahtaa aika ajoin läpi kropan, tulee ja menee miten tahtoo. Kuin Kiira-myrsky.

Olen (edelleen) Kermis, mutta olen myös juoksija ja maratoonari.

Neljän H:n suora