Tämä on taas niitä viikkoja, jolloin yksi jos toinenkin juttu saa adrenaliinin nousemaan. Sytyn ykkösestä sataseen liiankin nopeasti. Eikä kyse ole tässä tapauksessa juoksusta.
Kermis houkutteli mut Eltsuun vauhtivetoseuraksi. Onneksi olimme sopineet juoksutreffeistä jo edellisenä päivänä, sillä muuten juoksut olisivat jääneet väliin. Varsinkin kun aikataulu alkoi mättää mitä lähemmäksi juoksutreenejä tultiin. Pääsin lähtemään radalle hyvän tovin juoksutreffien alun jälkeen. Noloa, mutta asialle ei vain mahtanut mitään. On asioita, jotka kiilaavat pakostikin juoksun edelle.
Oli aika kuvaavaa, että sykkeet nousivat lämmitellessä yli vetojen sykerajan. Treenistä ei tulisi mitään, jollen rauhoittuisi.
Kermis oli jo päättelemässä ensimmäistä tonnin vetoaan saapuessani Eläintarhan kentälle. Liityin seuraan ja 300 metriä meni selittäessä mikä mättää. 100 metrin kävelyn verran sain Kermikseltä tosi hyviä neuvoja ja järjen ääntä. Sitten käytin kaksi kilometriä asioiden punnitsemiseen. Seuraavat kaksi kilsaa meni hetkessä omaa kroppaa kuunnellessa ja viimeinen veto muiden kentällä olijoiden ja Kermiksen juoksua seuratessa.
Vetojen jälkeen jalat olivat raskaat mutta pää ja mieli keveät. Oikeastaan mikään ei sen kummemmin muuttunut, enkä ollut lähempänä kaiken parantavaa ratkaisua, mutta olo oli silti parempi kuin päiviin. Ihanan kauheilla juoksuvedoilla ja ystävillä on ihmeellinen vaikutus.
ps. Kiitos Kermis, että jaksoit avautumistani. Ensi kerralla on sun vuorosi ;)
Vaikka meillä onkin Kermiksen kanssa tapana ottaa selfie tavatessamme, nyt ei ollut sen paikka. Sen sijaan fiilistelimme lenkkareitamme.
Kasi on Kermiksen onnennumero. Kuvauspaikka oli siis helppo valita.
Ti 28.6. vedot 3 x 2000 m | 9:38 | 9:29 | 9:10
Lämmittely + jäähdyttely 8,4 km
Ei kommentteja