Nukutko hyvin ennen maratonia?

Vastausta kysymykseen ei tarvitse funtsia sen kummemmin. Olen miltei aina maratonaamuna rättipoikki. Itse maraton ei vie unenlahjojani, vaan juoksua tärkeämmät arjen härdellit, lähinnä työ ja lapset.

Maailmahan pitää saada töiden osalta valmiiksi maratonpäivään mennessä, sillä en voi koskaan tietää missä kuosissa olen juoksun jälkeen. Saanko matkamuistoksi flunssan vai onko keskittymiskykyni kadonnut maratonreitille? Jokainen maratonilta toipuminen on omanlaisensa, eikä mulla ole valitettavasti kristallipalloa sen ennakoimiseen.

Kuva musta ennen aamukahvia. Tukka pystyssä ja torahampaat esillä. 
Kahvin jälkeen tukka näyttää edelleen samalta. 

Onneksi olen tällä kertaa aloittanut repun pakkaamisen hyvissä ajoin, sillä perheessä on tärkeämpiäkin asioita kuin maratonpanikointini. Itse asiassa sille ei ole tilaa lainkaan ja hyvä niin.

Poikani viettää perjantain Stafettkarnevalenissa. Ruotsinkielisten koulujen välinen viestijuoksukilpailu on iso asia pojalleni, yksi kouluvuoden tärkeimmistä tapahtumista. Varustekassin pakkaaminen on tehty yhdessä, mutta eväistä huolehtiminen on mun harteillani. Lauantain mahdollisesta jatkosta saadaan tietää vasta myöhään perjantai-iltana, joten seuraavaankin päivään on varauduttava.

Sunnuntain perhelogistiikkaan on vielä laitettava paukkuja. Vanhemmat ja lapset on ripoteltu pitkin Suomea jo kukonlaulun aikaan. Vielä pitää selvittää kuka pitää huolta, kenestä ja missä. Sen verran kuitenkin tiedän, että osaan kyllä yksinkin kävellä Kampin linja-autoterminaalista kotiin aamuysiltä. Maratonin jälkeisestä tyylistä ei tosin ole takuita.

Postauksen kansikuvassa olevan nuken ja tämän prinsessan ikäero on 38 vuotta. Ei ihmekään, että silmä on jo väsähtänyt maailman menoa tutkaillessa. Kuvassa oleva tyttäreni sänky houkuttelee kovasti tupluureille. 

Kunhan saisin mentyä tänään jo puolenyön aikoihin nukkumaan (liian myöhään toki sekin), jotta olo ei olisi yhtä tärähtänyt kuin kuluneiden viikkojen aikana turhan usein. Yksi huonosti nukuttu yö ei vie kisaterää, mutta valitettavasti niitä on jo aikamoinen liuta alla. Taas tälläkin kertaa.

Onneksi lapset ovat kuitenkin jo niin isoja, ettei yöllisisiä herätyksiä ole odotettavissa. Perheemme maratonennätys herätysten määrässä kirjattiin ylös Tallinnan maratonia edeltävänä yönä vuonna 2012. Tyttäreni herätti mut silloin 18 kertaa kuuden tunnin yöunien aikana. Silloin unen laatu ei todellakaan korvannut määrää, kuten mulla toivottavasti tulevana yönä.

Lentoni Ouluun lähtee aamuseiskalta, olin valmis tai en, pirteä tai väsynyt. Uudenlainen täsmäisku maratonille on aluillaan. Odotan sitä jännittyneenä. Tai oikeastaan kauhunsekaisin tuntein. Mitä vaan voi olla odotettavissa. Siksi maraton jaksaa kiehtoa kerta toisensa jälkeen. Pieni masokisti sisälläni hymisee innosta...