JeesusKympistä vapun uusi perinne?

Osallistumiseni JeesusKympille herätti ties millaisia kysymyksiä ennakkoon niin juoksijakavereiltani kuin juoksua harrastamattomiltakin. Lisäksi juoksutapahtuman ajankohta aiheutti monelle päänvaivaa: "Etkö aio juhlia ollenkaan vappua?"

Kiitos kysymästä, juhlin ja kunnolla. Itse asiassa vappuni alkoi lauantaina synttärijuhlilla ja jatkui vappuaaton puolella perinteisillä illanistujaisilla. Vaikka kympin juoksuun ei tarvitsekaan tankata, sain itseni mainion tuhtiin, turvonneeseen kuntoon simalla, limulla, hampurilaisilla, munkeilla ja ties millä herkuilla. Skumppaa en kuitenkaan vetänyt samalla innolla, vaikka kuplivasta pidänkin. Cavan rajoittaminen 1,5 lasilliseen takasi hyvän juoksukunnon seuraavaksi aamuksi.

Heräsin jo kukonlaulun aikaan, jotta ehdin valmistella tarjoamuksia vappupöytään. Juhlinta ei nimittäin rajoittunut kahteen päivään, vaan juoksukaverini Kukkis ja Katja olivat tulossa kympin jälkeen perheineen meille syömään. Hampurilaissämpylöiden leipominen, munkkitaikinan valmistaminen, kikherneiden keittäminen ja sorbetin teko pitivät mut mukavan kiireisenä. Taisin siinä ohimennen näyttää olohuoneelle imuria ja pestä pari koneellista pyykkiä.  Onneksi mieheni jatkoi siitä mihin jäin, sillä juhlapöytä olisi ollut aikamoisen ankea jos se olisi jäänyt omille harteilleni.

Ryhmä Rämä juoksun jälkeen, hetkeä ennen siirtymistä vappulounaalle. 

Vappuaaton lumisateessa en uskonut millään seuraavan päivän sääennusteita, mutta katsoessani vappuaamuna ikkunasta ulos, oli pakko kaivaa t-paitapinosta päälle puettavaa. Ja senhän tein jälleen viime tipassa, hetkeä ennen kuin oli tarkoitus lähteä liikenteeseen. Mitä sitä omille perinteilleen voi?

Juhlinta kaduilla ja Kaisaniemen puistossa oli kovasti jo meneillään, kun tallustelin junalle puoli yhdentoista aikoihin. Poliiseja ja mustamaijoja oli kaikkialla. Aurinko paistoi, asteita oli luvatut yhdeksän, mutta merituulen vuoksi oli pidettävä vauhtia yllä. Hyvä etten ottanut lyhyitä juoksupöksyjä.

Mua jo odoteltiin Tapanilan asemalla. Janilla ja Kukkiksella oli onneksi edes jonkinlainen käsitys siitä, missä kohtaa Malmin lentokenttää kiertävää ulkoilureittiä lähtö olisi. Tai ainakin he olivat ottaneet osoitteen mukaan. Pienoisen etsiskelyn jälkeen löysimme oikean paikan. 

Lapsuusajalta peräisin olevista puskapissatraumoista huolimatta löysin itseni läheisestä pusikosta kyykkäämästä ennen starttia. Onneksi tiesimme jo ennakkoon, ettei paikalla olisi bajamajoja, joten olimme osanneet varautua pieneen metsäkävelyyn. Pusikoissa ei tosin ollut lehtiä eikä näin ollen näkösuojaakaan. Onneksi me juoksijat emme vähästä säikähdä. Mitä pienistä ;)

Kukkiksella olisi seuraavana päivänä Cooper ja Katja oli juossut vappuaattona maratonin. Niinpä en saisi heistä seuraa reippaalla vauhdilla juostavalle kympille. Onneksi Kukkis muistutti, että mun pitäisi tehdä pienet lämppärit ennen juoksua. Muuten olisin lähtenyt kylmiltäni juoksemaan. Nyt tosin lähdin suoraan lennosta, sillä kaikki olivat siirtyneet jo lähtöviivalle sillä aikaa kun olin vielä hakemassa hikeä pintaan. Ei olisi ensimmäinen kerta kun myöhästyn lähdöstä.

Marko Iivarinen otti meidät tosi iloisesti vastaan. Tuli todella tervetullut olo. Muutenkin ilmoittautumiset ja muu kirjeenvaihto sujui järjestäjien kanssa mielyttävästi ja jouhevasti. 

Reitti oli todella passeli ja Malmin lentokentän ympäri kiertävä lenkkipolku aivan mahtava. Aloitin juoksun himpun verran liian vauhdikkaasti, mutta onneksi tajusin rauhoittaa menoa kilometrin tietämillä. Kympillä oli 33 juoksijaa, joten meitä ei ollut ruuhkaksi asti. Alusta lähtien iskeydyin kiinni kahteen miesjuoksijaan, valko- ja punapaitaiseen.

Teimme ensin nelisen kilometriä pitkän lenkin asfaltoidulla kävely-/pyörätiellä. Valkopaitainen veti kolmen letkaa kääntöpaikalle. Ohitin toisen miehistä päästyämme kiertämään lentokenttää ja puolessavälissä pääsin vetämään letkaamme.

Kuuden kilometrin tietämillä pääsin testaamaan mäkijuoksua. Vaikka kumpareet eivät olleetkaan jyrkkiä, tottumattomuus näkyi heti kilometrivauhdissa. 1,8 kilometriä ennen maalia punapaitainen nykäisi ja ohitti mut. Se oli erittäin tervetullut veto, sillä henki ei kulkenut siitepölyn täyttämissä keuhkoissa, eikä happi riittänyt jaloille saakka. Koipeni muuttuivat puupökkelöjaloiksi saamaan tapaan, kuin edellisviikkoisella puolimaratonilla. En kuitenkaan uskaltanut ottaa lisää lääkettä, sillä olin taas kerran kärsinyt sydämen vallattomasta muljahtelusta alkumatkasta. En haluaisi toisintoa loppumatkasta.

Päätin, ettei punapaitainen saisi karata multa kokonaan, vaan yrittäisin pysyä parhaani mukaan hänen kannoillaan. Maalissa kiitimme toisiamme jänistelystä. Toisen imussa juokseminen oli paljon antoisampaa, kuin yksin taivaltaminen. Kävimme myös yhteistuumin kirittämässä punapaitaisen kisakaverini siskon maaliin, jotta hän ylittäisi maaliviivan varmasti alle tunnissa. Ehkä saimme siskon jalkoihin lisää vauhtia, ainakin hän sai tavoiteaikansa plakkariin: 59:59.

Sisko ja sen veli, Henriikka ja Eeemeli. Kiitos Eemeli vielä kertaalleen!

Vaikka juoksijoita ei ollutkaan satoja, maratonillakin vain 22, silti olo ei ollut yksinäinen. Aamukymmeneltä urakkansa aloittaneet maratoonarit juoksivat myötäpäivään ja me kymppiläiset vastapäivään. Niinpä juostessa näki koko ajan hymyjä, peukutteluja ja tervehdyksiä. Kaikki kannustivat toisiaan, kukin omalla tavallaan. Mielestäni juoksijoiden pyörittäminen eri suuntiin oli mitä mainioin idea!

Kukkis ja Katja maalissa kirittäjiensä avustamina. 

Kaikki loksahti mukavasti kohdilleen JeesusKympillä. Sää, seura ja itse tapahtuma kruunasivat mahtavan vappuviikonlopun. Lähtisinkö uudestaan juoksemaan kymppiä Malmille ensi vappuna? Jos vain kunto on kohdillaan, niin kyllä ehdottomasti. 

Loppuaikani oli 49:28 ja olin naisten kympin kakkonen. Pokaalia sillä ei saanut, mutta otin kuvan niistä lapsilleni näytettäväksi. Arvasin oikein, että haluaisivat nähdä millaisia pyystejä näissä kisoissa oli parhaimmistolle tarjolla. Skidit kehottivat mua juoksemaan ensi vuonna kovempaa, jotta saisin tällaisen ikkunalaudalle HSM-pokaalin seuraksi. 

PS. Vastaus lukuisille kyselijöille: JeesusMaratonilla ainoa uskontoon viittaava seikka oli juoksutapahtuman nimi. Kenellekään ei tuputettu pyhää sanaa, vaan olimme siellä kaikki yhtä suurta juoksijaperhettä, uskoi tai oli uskomatta.