Veikkaan, että jokaisella juoksijalla on jokin pieni tai kenties isompikin tapa, joka seuraa mukana lenkistä ja kisasta toiseen. Joskus sitä ei välttämättä edes huomaa itse, sillä rituaali kuuluu niin tiukasti luonnollisena osana omiin kisa- ja lenkkivalmisteluihin.
Yövyimme Tallinnan maratonille mennessämme laivalla. Heitimme aamulla ylimääräiset kamppeemme ystävän hotellihuoneeseen ja puimme sielä juoksuvaatteet päällemme. Viimetöikseni ennen maratonille siirtymistä pesin vielä hampaani. En lähde peruslenkille pesemättä hampaita, joten miksi lähtisin maratonille. Hampaiden harjausta laivalla en laskenut kisarituaaleihin mukaan.
Mitä jos hampaita ei ole mahdollista pestä tai lähtöhärdellissä siihen ei jää aikaa?
Siinä tapauksessa ajatukset harhailevat juoksun alkuvaiheessa suussa. Kropan kipukohdat, kohmeiset jalat ja kesken jääneet unet jäävät kakkoseksi. Harjaamattomat hampaat unohtuvat kunhan kilometrikylttejä on ohitettu tarpeeksi monta, kroppa alkaa lämmetä ja juoksussa on löytynyt sopiva rytmi.
Uskallanko jättää oudon rituaalini pois Terwamaratonilla? Niin rohkea en sentään ole.
Ei kommentteja