Wayward Pines -painajainen lenkkipolulla

Oletko nähnyt TV-sarjan Wayward Pines sarjan tai lukenut WP-trilogian? Pitkäperjantain reippaalla lenkillä olisin toivonut, etten olisi edes kuullut tuosta pikkukaupungista, jota ympäröi korkea muuri ja josta ei ollut poispääsyä.

Vietimme pääsiäistä lahden toisella puolella tutuissa maisemissa. Pakkasin lenkkikamat mukaani, sillä en halunnut ottaa lomaa maratonohjelmastani. Olin kuitenkin arvioinut lämpötilan totaalisen väärin. En ollut varautunut yhdessä auringonlaskun kanssa pakkaslukemiin painuvaan elohopeaan. Vauhtia oli pidettävä yllä jos halusin pysyä lämpimänä.

Löysin kesällä läheisen luonnonsuojelualueen. Sinne siis! Tällä kertaa en menisikään suoraan sinne ja takaisin, vaan kiertäisin aluetta enemmän. Ajatuksena hyvä, mutta toteutus ontui pahemman kerran. Osaan arvioida välimatkat kaupunkiympäristössä, mutta metsässä olen hukassa.

Juoksin kartalta ulos. 

Löysin Ulriksdalin linnan. Hienoa! Sinne asti mun ei tosin pitänyt edes mennä. Oli parasta kääntyä takaisin. Koskapa halusin nähdä muutakin kuin rantaa, käännyin sisämaahan päin. Olin ilmeisestikin päätynyt poliisiopiston maille. Asuntolat olivat pimeinä. Missään ei näkynyt ristin sielua.

Leveillä hiekkapohjaisilla kaduilla oli helppo juosta. Oli Polisvägeniä ja muuta aiheeseen sopivaa. Puiden takana häämötti uusia kerrostaloja. Niiden lomitse pääsisin varmastikin suunnistamaan takaisin hotellin suuntaan.

Talorykelmien vieressä oli vasta-asfaltoitu tie. Se myötäili katua, jota pitkin juoksin. Teiden välissä oli kapea oja ja... mitä ihmettä... yli kaksimetrinen aita. Se jatkui silmänkantamattomiin. Paniikki alkoi pikkuhiljaa kasvaa. Olin kylmissäni, ilta alkoi hämärtyä, tunsin olevani ansassa. Mielikuvitus alkoi laukata väärään suuntaan.

Urheilukentän vieressä tapasin kauriin. Se odotti mua siinä kun kävin yrittämässä ulos alueen portista. Se oli lukossa. Kauris siirtyi pusikkoon odottelemaan, kun kävin juoksemassa ryteikön läpi kohti toista kerrostaloryhmittymää. Sielläkin sain vastaani saman aidan.

Ei auttanut muu, kuin lähteä takaisin rantaan, jos nyt edes muistaisin missä päin se oli. Olin juossut alueella siksakkia jo aivan liikaa. Peura seurasi mua kymmenisen metrin päässä. Ravasin minkä jaloistani pääsin. Täältä oli pakko päästä pois!

Roskis ja kauris

Pääsin onnekseni tutulle rantareitille. Pienen matkan päässä käännyin ympäri ja näin peuraystäväni päässeen myös vapauteen. Veneiden talvisäilytysalue oli yhtä synkän oloinen kuin aikaisemminkin. Yritin pysyä annetuissa sykerajoissa, mutta jalat olisivat mieluusti vieneet mua ihmisten ilmoille vauhdikkaamminkin, päästäni puhumattakaan. Vihdoin omakotitaloalueelle päästyäni soitin miehelleni ja kerroin eksyneeni. Olin juossut liian kauas ja olin siksi pahasti myöhässä. Kylmät väreet vaelsivat selässäni jäähdyttelyjuoksun ajan.

Ei mua oikeasti ollut mikään muu jahdannut kuin mielikuvitukseni, mutta siinä oli tarpeeksi painajaista yhdelle juoksulenkille.

pitkäperjantai 14.4. 
verkat alkuun ja loppuun 5 km | 31:18 | 6:15 min/km
reipas lenkki 11 km | 57:15 | 5:12 min/km