Sykkeellä ja tunteella - Helsinki Spring Marathonin puolikas 2017

Mitä Helsinki Spring Marathonista jäikään käteen? Tarjoan kisaraportista tällä kertaa kaksi versiota, lyhyen ja pitkän. Eli olkaatten hyvät:

Kisaraportti 1

Pähkäilin kovasti millä ajalla voisin juosta puolikkaan:

Olisikohan 1:50 mahdollista alittaa?

Uskaltaisinkohan lähteä tavoittelemaan enkkaa?

Pystynkö juoksemaan siitepölyaikaan ja tässä vaiheessa juoksukautta 5 min/km keskivauhtia?

Onneksi mun ei tarvinnut yksin painia ongelmani kanssa. Sain valmentajaltani tyhjentävän vastauksen kysymykseeni ja se meni jotakuinkin näin:

"Juokse sykkeellä. Alku (2-3 km) tunnustellen ja sitten vaan nosto vk2:lle. Syke vähän alle 170. Saa tuntua sopivan v****maiselta, mutta ei liian. Tsemppiä!"

Tein työtä käskettyä.
Keljutti miltei läpi puolikkaan ja sykkeet huitelivat liki koko ajan siellä missä pitikin.
Enkka tuli. Ja pokaali. 

Mullahan on ollut jo jonkin aikaa pakkomielle saada edes joskus pokaali. Nyt mulla on sellainen ruokapöydällä pojan futispokaalin vieressä. En tiedä mitä teen sillä, mutta tuntuu silti aika kutkuttavalta. Toinen kerta palkintopallilla sitten ala-asteen. Aika monta kilometriä on siinä välissä tullut juostua. 

Kisaraportti 2

Puolikkaat eivät ole mun juttuni. Helsinki Spring Marathonille lähdin, sillä se on hyvä testi ennen Terwamaratonia. Halusin myös päästä kokeilemaan kisahermojen ja -vatsan kestävyyttä, sekä tapaamaan juoksukavereita.

LÄHTÖ |  Kävellessämme lähtöalueelle näimme, kuinka lumisade eteni meitä kohti harmaana verhona. Tällainen puolikas siis tänään. No, enpä uskonnutkaan meidän taivaltavan hellekelissä. 

Tapasin lähtökarsinassa Asicsin porukassa Tukholmaan treenaavan Tiina-Kaisan. Molemmilla oli haaveena 1:50 alitus, eli sopiva juoksukaveri tuli löydettyä lennosta. 

1 KM | Tavoiteajan lisäksi huomasimme että meillä on muitakin yhtäläisyyksiä. Kumpikin lämpenee vasta 6-7 kilsaa juostuaan. Kuten arvata saattaa, hyvästä vauhdista huolimatta juoksu ei tuntunut vielä oikein miltään. Vähän kuitenkin keljutti jo tässä vaiheessa. 

2,5 KM | Sydän heitti kuperkeikkaa *). Samalla kellosta katosi sykkeet kokonaan. Sitten kello näytti sykkeeksi 119:ää ja yht´äkkiä syke kipusi 232:een. Heti perään tuli toinen muljahdus ja kellossa sykkeet sahasivat sykeskaalani yläpuolella. Laitoin kellon hihan alle piiloon ja keskityin kuulostelemaan vointiani.

Jos sydän olisi pyörähtänyt kolmannen kerran, olisin varmasti keskeyttänyt. Se tuntui kuitenkin rauhoittuvan, eikä Tiina-Kaisan tarvinnut kutsua mulle ambulanssia. Loppujuoksun sydän toimi sopuisassa yhteistyössä kanssani.

4 KM | Join juomapisteillä vain hieman vettä, kostutin lähinnä vain suutani. Tuomarinkylän pitkä peltosuora kummitteli jo mielessäni. Vaikka vastatuulta olikin, se sujui yllättävän vaivattomasti hyvässä seurassa. 

6-10 KM | Välillä Tiina-Kaisa piti vauhtia yllä, välillä minä. Sovimme, että jos toinen haluaa kiristää ja jatkaa yksin matkaa, se sopii kyllä. Tapaisimme joka tapauksessa maalissa. Katsoin haikeudella toisen kierroksen kilometrikylttejä. Ensimmäisellä kiekalla niihin tuntui olevan pieni ikuisuus aikaa. 

11 KM | Puoliväli tuli ja meni. Juoksu tuntui sujuvan, joten kiihdytin hieman. Tiina-Kaisa jäi tällä nykäyksellä vähän matkan päähän. Sähelsin soittimen kanssa ja rytmi sekosi hetkeksi. Geelin kaivaminen vauhdissa rintsikoista ei helpottanut tilannetta tippaakaan. 

12-14 KM | Reittiä ei tarvinnut pähkäillä kertaakaan. Kenelläkään ei ollut pienintäkään mahdollisuutta eksyä reitiltä, sillä jokaiseen risteykseen oli ripoteltu liikenteenohjaajia. Autot pysähtyivät tunnollisesti, tosin kuulin kisan jälkeen muutamasta vähältä piti -tilanteesta.

Kilometrimerkitkin oli tänä vuonna saatu kohdilleen reitille, eli omaa edistymistään oli mahdollista seurata ihan toisella tapaa kuin viime vuonna. Juoksulinjat oli mahdollista optimoida, sillä juoksijoita ei ollut tungokseksi asti.

Maalissa Tiina-Kaisaa ja mua tuli kiittämään miespuolinen kanssajuoksija. Hän oli arvellut täysin oikein, että meillä on hänelle sopiva tasainen vauhti. Olimme jänistäneet hänet tietämättämme maaliin. 

14,5 KM | Taas se peltosuora! Saavutin edellä juoksevan selän ja yritin ohi, vaikka jänis olisikin ollut tarpeen. Vauhtimme eivät valitettavasti menneet yksiin.

Tuntui siltä, kuin ohitettava olisi lisännyt vauhtia juuri sen verran, ettei ohitus ollut mahdollista. Aikani hänen perässään juostuani mun oli pakko spurtata hieman vastatuulesta huolimatta, sillä en halunnut jäädä jumiin. Inhoan yli kaiken kannoilla juoksua. 

17 KM | Edelläni juokseva mies liukastui irtosepeliin viimeistä juomapistettä edeltävässä alamäessä. Laskeuduin kumpareen varovaisesti ja kaivelin liiveistäni toista ja viimeistä geeliäni. Se antoi hetkellisesti helpotusta takkuiseen juoksuun.

Pipo alkoi hiostaa tosi pahasti. Trikootkin valuivat koko ajan. Varpaat olivat lenkkareissa päällekkäin. Juoksu lipesi hetkeksi superkeljutuksen puolelle.

18 KM | Puolimaratoneilla olen viimeistään 18 kilsan kohdalla valmis vaihtamaan harrastukseni toiseen. Pitsinnypläys ja rivitanssi alkavat tuntua silloin varsin varteenotettavilta vaihtoehdoilta. Maratonilla ei tapahdu samoilla kilometrilukemilla vastaavaa henkistä syöksyä.

Kaksi tosi hyvässä hapessa olevaa juoksijaa nappasi selkäni ja menivät menojaan. Menikö mulla oikeasti niin surkeasti? Kilometriaikoja en jaksanut enää tuijottaa, vain 169:ssä viipyvää sykettäni.

Reitin varrella ei ollut sopivia jänistäjiä, joten juoksu oli aika yksinäistä puuhaa kilometritolkulla. En saanut sammutettua pääkoppaani, vaan ajatukset veivät välillä vauhdin jaloista. 

19 KM | Keskityin pökkelöjalkojeni liikutteluun. Pääsimme lempikohtaani puolikkaan reitillä.

20-21 KM | Vauhdin kiristäminen kostautui. Viimeinen kilsa oli pahin. Onneksi alikulkutunneliin eksyi samanaikaisesti iloinen heijaaja, josta sain lisää voimaa. Reitin varrella kannustajat oli  mahdollista laskea yhden käden sormilla, jos jätti järkkärit laskuista pois. 

MAALI | Jaloista ei irronnut spurttia. Takaa kuului puuskutusta. Kehotin takaani tulevia miehiä ohittamaan mut rohkeasti. Maaliin tullessani nimeni ja aikani kuulutettiin. 1:47:36. Lisäksi kuuluttaja ilmoitti, että nyt N45-sarjan palkintojenjako voitaisiin aloittaa, kun kolmonenkin oli tullut maaliin. 

Voittajakaksikko oli joutunut odottelemaan mua pitkään. Aikaeroa voittajaan oli miltei 16 minuuttia ja toiseksi tulleeseen 14. Mun ja neljänneksi tulleen välinen ero oli vain 6 sekuntia. Mutta sekuntikin ero riittää pronssiin. Tiina-Kaisa tuli maaliin viidentenä ja hänenkin aikansa alkoi samoilla lukemilla kuin mulla. 

PUKUHUONE | Ihana Kukkis oli juossut mielettömään aikaan 1:38 ja Kermiskin oli avannut kisakauden vahvasti. Meillä oli sellaista tavallista härdelliä ja someilua, pölinää ja hälinää. Tällä kertaa saimme suihkusta lämmintä vettä, tai itse asiassa jopa tulikuumaa. Suihku näytti pikemminkin höyrysaunalta suihkutuksemme jälkeen.

Huomasin taas kerran, kuinka juoksukisat vievät hetkellisesti mut imetyskooman tasolle. Jos vierustoverini ei olisi pitänyt huolta mitalistaan, olisin varmasti napannut senkin mukaani. Välillä mulla oli kadoksissa lenkkarit, välillä jokin muu. Onneksi kuitenkin löysin oikean dösän ja pääsin kohti kotia. 

Juoksukeli oli lumisateesta ja tuulesta huolimatta varsin passeli. Ainakin vaatevalintani osui nappiin. 

Kotikylässämme tutut ja ventovieraat hymyilivät pyystilleni. Muutama uskaltautui varovasti onnittelemaan. Sain myös hyvän vinkin. Palkintohylly näyttää kuulemma erityisen hienolta ulkohuussissa. Toivottavasti näitä voittoja ei ala tulla lisää, sillä siinähän tapauksessa meidän pitäisi varmaan hankkia kesämökki ulkohuusseineen.

Vaikka muovikukat kuuluvatkin inhokkeihini, muoviruusu voisi näyttää makealta pokaalissa, sopivan kitschiltä. Se voisi sopia varsin hyvin kylpyammeen reunalle. Silloin kaupunkilaisen ei tarvitsisi karata maalle tuijottamaan voittoansa.

Su 23.4. Helsinki Spring Marathon (puolimaraton) | 21,1 km | 1:47:36 | 5:05 min/km

*) Ominaisuus, josta kärsin keväisin siitepöly- ja katupölyaikaan, kun olen samalla vahvalla astmalääkityksellä. Lääkäri ei ole kuitenkaan kieltänyt sen vuoksi juoksemista, suositellut toki välttämään pusikoissa ja metsässä juoksua. Myös kisajännitys lisää  riskiäni saada keväisin rytmi sekaisin.