Siirtyminen 45-vuotiaiden sarjaan

Olen ollut vuoden alusta N45-sarjalainen, mutta syntymäpäiviäni vietin vasta viime viikolla. Koin todellisen synttärihumun 36 vuotta ja 362 päivää nuoremman tyttäreni peesissä. Viikonloppu oli pyhitetty meille tytöille. Perheen pojat oli potkaistu futisleirille.

Lauantaiaamu alkoi smoothielasillisella synttäribrunssilla. Pöydän ääressä oli synttärisankarin lisäksi luokan 7-vuotiaat tytöt. Juhlinta jatkui Tennispalatsissa tyttären bestiksen sekä Kaunottaren ja Hirviön seurassa. Romanttinen musikaalipläjäys osui loistavaan saumaan. Olin tietämättäni sen tarpeessa! Bestiksen äiti, rakas sydänystäväni liittyi seuraamme Friends and Brgrsissa ja heidän loppuperheensä saimme kakkukahviseuraksemme kotiin palattuamme. 

Sammuimme tyttäreni kanssa kesken iltasadun. Heräsin puoli kahdelta yöllä sammuttelemaan valoja ja pesemään hampaani. 

Synttäribrunsssin kohokohta: rairuohon kylväminen

Oli ihana herätä sunnuntaiaamuna tyttäreni tuijotukseen ja nähdä hänen hymynsä. Puhetulvalta ei ollut tulla loppua. En olisi halunnut olla sillä hetkellä missään muualla. Sydämeni oli pakahtua rakkaudesta. 

Alunperinhän mun oli tarkoitus olla kyseinen viikonloppu yksin kotosalla, kun muut olivat futisleirillä. Tytär jäikin seurakseni, sillä eihän isoveljen Easysport-hiihtolomatapahtumassa voittamia lippuja luistelun MM-kisojen loppunäytökseen voinut jättää käyttämättä. 

Sunnuntainen kisafinaali oli uskomaton elämys. Sanat eivät riitä kuvaamaan tunneskaalaa, jonka läpi kuljimme. Erityisesti rakastimme molemmat vauhdikkaita, flirtillä höystettyjä esityksiä. Yhden jos toisenkin biisin kohdalla korvaani kuiskattiin: "Mamma tää on mun lempparini. Eikö tää ole sun juoksubiisejäsi?" Jamiroquai ja Justin Bieber toimivat todistettavasti sekä juostessa että luistellessa. 

Esityksen jälkeen meitä ei huvittanut tunkea ylitäyteen ratikkaan tai odotella junaa. Pistimme Pokemón Go:t päälle ja jatkoimme liikkumista jalkaisin. Kävelyn aikana saimme avattua viiden kilometrin munat ja rupateltua kaikkea mahdollista taivaan ja maan välillä.

Olimme kattaneet ennen lähtöä illallispöydän valmiiksi ja pastakastike odotti hyvin hautuneena nälkäisiä leiriläisiä ja luistelunäytöksestä tulijoita. Hakaniemen torille päästyämme mun oli pakko soittaa miehelleni ja pyytää häntä laittamaan pastavesi kiehumaan, jollei ollut jo. Kotiin oli nimittäin tulossa kaksi sudennälkäistä, joilla oli terävät kulmahampaat jo esillä. 

Toinen synttärisankareista, juhannuslapsi hänkin. 

Saimme puserrettua sunnuntaihin vielä kotoisan leffaillankin, eli juhlittua tuli kunnolla. Juoksu ei mahtunut millään viikonloppuun, mutta uskon rennon kaksipäiväisen ilman arjen ongelmia ja työntekoa tehneen myös juoksullenikin hyvää. Pääkoppa ainakin nautti. Aika pysähtyi tyystin. 

Ystäviä, hyvää ruokaa, herkkuja, elokuvia ja satumaisen kauniita luisteluesityksiä. Ei ollut hassumpaa täyttää vuosia!

* Postauksen kansikuvassa viimeisen N40-sarjassa juoksemani maratonin sijoitus.