Olen lukenut Dostojevskini, Humisevat harjuni ja Manillaköyteni. Kolmenkympin kieppeillä olin pitkään lukematta, sillä tuntui siltä, etten ehtinyt koskaan paneutua lukemiseen. Sitten tajusin, että mun pitää vain löytää oikeat kirjat oikeaan hetkeen ja lukea sivu silloin, toinen tällöin. Jos kirjan 25 ensimmäistä sivua ei ime mukaansa, sen voi jättää surutta kesken. Elämässä ei kannata tuhlata aikaa pakkopullakirjoihin eikä huonoon kahviin.
Luen samanaikaisesti useampaa kirjaa. Iltaisin sekoitan unipakkani skandijännäreillä ja bussissa nappaan laukustani kevyen, viihdyttävän kirjan, jonka juonenkulkuun paneutumiseen ei tarvitse laittaa paukkuja. Ja mikä tärkeintä, sen voi laittaa kiinni vaikka kesken lauseen.
Keskeneräiset kirjat tällä hetkellä: Liane Moriartyn Hyvä aviomies ja Ahnhemin Miinus kahdeksantoista astetta. Kun systerini kertoi uuden Ahnhemin ilmestymisestä, kävin samatien ennakkovaraamassa suomennoksen Helmetistä.
Keittokirjat ovat suuri intohimoni. Rakastan niiden selailua ja tarinoita reseptien takana. Palaan niihin aina uudestaan, vaikka en herkkuja valmistaisikaan kotikeittiössäni. Viimeisin keittokirja tuli napattua mukaan Tukholmasta kirppikseltä. Ruotsalainen nyrkkeilijä ja monitoimimies Paolo Roberto on tehnyt muitakin keittokirjoja, mutta yksikään niistä ei ole pysäyttänyt, kuten Mina fastrars mat: menyer från Maddaloni.
Kirja on keittokirjan muotoon nidottu rakkauskertomus, jonka pääosassa on Paolon isänpuoleisen suvun italialaiset naiset.
Kuulun siihen vanholliseen koulukuntaan, joka lukee kirjansa paperilta. Tällä hetkellä tuntuu utopistiselta, että siirtyisin iltaisin työkoneelta sänkyyn tabletti kainalossani lukemaan kirjoja. Varmasti kotimme näyttäisi siistimmältä, jos jokaisella ikkunalaudalla ei olisi kirjapinoja. Tai miten saisimmekaan tavaramme järjestykseen, jos kirjahyllyjen sijaan seiniämme kiertäisi kaappirivistöt.
En ole kuitenkaan valmis luopumaan siitä ilosta, että voin milloin tahansa tehdä kotisohvaltani ruokamatkan vaikkapa Paolon suvun lounaspöytään tai arkkitehtuurimatkan Kataloniaan. Reissut eivät vie aikaa, mutta kirkastavat mielikuvitustani ja niiden jälkeen oloni on rennompi.
Romaanien lukeminen tuo arkeeni vaihtelua. Vaikka rakastan elokuvia yli kaiken, kirjoihin tulee paneuduttua toisella tapaa. Ne seuraavat mukana pidempään, kuin vain kahden tunnin verran.
Palaan lukemiini tarinoihin uudestaan ja uudestaan lenkkipolulla, kun jalkani ei enää nouse. Parhaimmillaan lukemani sanat saavat jalkani leijumaan ja pään tyhjentymään kaikesta muusta. Pahimmillaan fiktio sekoittuu siihen samaiseen hetkeen ja ympärilläni oleva kaupunki onkin aivan toisenlainen kuin ennen. Pelottava ja arvaamaton. Yritän silloin puristaa muistini sopukoista tiramisun valmistusaineet. Tai mietin miten itse kuvaisin sanoin oman rakkaustarinani ja mitä kaikkea siihen sisällyttäisin. Tai sitten alan yksinkertaisesti juosta ajatuksiani pakoon ihmisten ilmoille.
Kotiin päästyäni käyn suihkussa, nautin iltapalaa telkkarin ääressä ja ennen nukkumaanmenoa luen taas muutaman sivun. Silläkin uhalla, että myös uneni saavat uudet kasvot.
***
9 asiaa minusta, aikaisemmat osat:
1) Ruokainhokki | 9 asiaa minusta
***
9 asiaa minusta, aikaisemmat osat:
1) Ruokainhokki | 9 asiaa minusta
Oi, kirjat! <3 Hetkeen sopivien kirjojen löytäminen on tärkeää. Aina ei jaksa uppoutua vaan tarvitsee keveämpää, joskus taas kaipaa painavampia sisältöjä. Moriarty muuten on yksi suosikkini.
VastaaPoistaLöysin vasta Moriartyn, vaikka muistaakseni systerini onkin häntä suositellut. Hän tuntuu tietävän kirjamakuni paremmin kuin minä itse ;)
PoistaOsa äänikirjoista toimii hyvin pitkiksille, mutta niissäkin on eroja. Juonirakenne ei saa missään nimessä olla liian monimutkainen, eikä henkilöissä ja aikamuutoksissa saa tehdä liian nopeita käännöksiä.
Hassua miten pystyinkään olemaan lukematta niin monta vuotta!