Taivaalta tippuu parhaillaan säkkikaupalla lunta. Kevät rykäisee kolme askelta eteenpäin ja pistääkin yllättäen pakit päälle. Mitään uutta ja yllättäväähän tuossa ei ole, mutta kyllä olisin mieluusti katsellut aurinkoa useammankin päivän peräkanaa. Onneksi eiliset XXL:n ja Röhnischin järjestämät yhteistreenit sujuivat auringoisemmissa merkeissä. Vaikka tuuli upposikin luihin ja ytimiin, sitä ei enää parin porrasvälin jälkeen tuntenut enää missään.
Yhteislenkkejä ei ole juoksukalenterissani liikaa, yksinäistä puurtamista sen sijaan kilometrikaupalla. Niinpä tilaisuuden tullen hyppään mieluusti kimppalenkeille mukaan. Pikkuisenhan uudet naamat aina jännittävät, mutta se unohtuu viimeistään siinä vaiheessa kun päästään itse asiaan, eli juoksuun.
Kerron juoksukisoihin heijaamaan tai juoksemaan tuleville kavereille mistä vaatteista mut tunnistaa. Keltaista ja mustaa on kuitenkin kaikilla yllä, niinpä yläfemmat jäävät antamatta, kun eivät erota mua massasta. Näillä kuoseilla ei jää muiden varjoon. Jokainen kukkasissa juokseva huomataan.
Nappasin tiedon kaikille avoimista juoksutreeneistä XXL:n uutiskirjeestä. Tiesin treeneistä etukäteen sen verran, että vetäjänä toimisi Nanna Karalahti ja samalla juhlistaisimme ruotsalaisen Röhnischin uutta kukkakuosista juoksumallistoa. Alkubriiffissä meille selvisi, että saisimme nostaa jalkaa kerran jos toisenkin tuomiokirkon portailla.
Porrastreenit, mikäs siinä.
Edellisyön yli 20 kilometrin pitkiksestä väsähtäneet koipeni olivat tosin aivan toista mieltä.
Röhnischin slogan "Yhdessä olemme vahvempia" sopi loistavasti illan teemaan. Tuskin olisin lähtenyt yksinäni kiduttamaan pakaroitani ja reisiäni tuomiokirkon portaille. Yleensä lenkiltä tullessani yksi tai kaksi nousua yön pimeydessä riittää porrastreeniksi. Se ei selvästikään ole tarpeeksi.
Yksi porras kerrallaan, sitten kaksi. Ja uudestaan ja uudestaan. Nannan iloisesti hymyillessä ei voinut jäädä himmailemaan, vaikka reidet tärisivätkin. Kolme rappusta kerrallaan oli mahdoton suoritus näillä lyhyillä koivilla. Ponnistuskin oli jäänyt edellisyönä jonnekin Kaivarin pitkälle suoralle. Onneksi kukin sai mennä tyylillään, eikä tyylipisteitä jaeltu.
Lennokasta nousua. Loppukuvauksissa saimme myös innokkaita turisteja heijaajiksemme.
Lopetimme treenit skabailemalla. Viestijuoksu on aina hauskaa! Mutta, mutta... Ennen kuin pääsisi spurttaamaan, piti tehdä pariin otteeseen kolme burbeeta. Niitähän olen onnistunut välttelemään ja etenkin julkisilla paikoilla. Ekat kolme menivät niin ja näin, mutta onneksi oppimiskäyrä on ihmeellinen asia. Joukkueemme olivat ihailtavan tasaisia, mutta taas kerran pienikin voitto lämmitti.
Posliinikuppien kukat juoksutrikoissa
Normaalisti torstait ovat olleet mulla vapaapäiviä juoksusta, mutta maratonohjelmaani oli merkitty eiliselle kahdeksan kilometrin lenkki. Jätin sen suosiolla väliin, sillä tärisevät jalkani kaipasivat eniten rauhallista venyttelyä kotona. Pääkoppakaan ei kaivannut sen kummempaa lisätuuletusta, sillä sehän oli tullut hoidettua jo hauskalla yhteislenkillä.
Kiitos Nanna, uudet juoksukaverit, XXL ja Röhnisch mainiosta viimeisestä juoksutreenistä 44-vuotiaana <3
Ke 29.3. keskiyön pitkis: 20,7 km | 2:17:54 | 6:39 min/km
To 30.3. porrastreenit: ylös ja alas, hymyssäsuin, sykkeitä ja aikaa tuijottelematta
Ei kommentteja