Syyskuisen maratonin jälkeen multa on kysytty:
Hassua, että multa kysellään tällaisia, ei suoraan mieheltäni. Tai oikeastaan hassuinta on, että ylipäänsä joku ajattelee tällaista. Hei, mikä vuosi nyt olikaan?!
"Miten miehesi ottaa sen, että sulla on perheen paras aika maratonilla? Ottaako vähän ylpeydelle?"
Hassua, että multa kysellään tällaisia, ei suoraan mieheltäni. Tai oikeastaan hassuinta on, että ylipäänsä joku ajattelee tällaista. Hei, mikä vuosi nyt olikaan?!
Mieheni itsetunto ei ole riippuvainen siitä, ovatko hänen maratontuloksensa parempia kuin vaimollaan. Vaikka pääsääntöisesti ne ovat olleet viimeisintä lukuunottamatta. Eli ei ota ylpeydelle.
Sen sijaan hän on aidosti ylpeä musta. Tai oikeammin meistä. Mä treenasin ja hän järjesteli arkea niin, että se kesti lenkkeilyni. Mieheni kiritti mut Tallinnassa 25 kilometriin, jotta pääsin oikean rytmin makuun.
"Hyvä vaan, että juoksi perheen parhaan ajan. Olisihan se ollut pieni pettymys kaiken sen jälkeen, mitä olemme tehneet maratonille treenaamisen eteen."
Nyt oli mun vuoroni. Jos mieheni joskus haluaa kokea saman myllyn, olen valmis omalta osaltani joustamaan ja helpottamaan rakkaani arkea jotta hän pääsee lenkille.
PS. Mulla voisi ottaa ylpeydelle, sillä Berliiniin maratonilla tulin maaliin kolme minuuttia mieheni jälkeen, vaikka treenatessa maratonille mulla oli kertynyt juoksukilometrejä viisi kertaa enemmän kuin hänelle. Toisella on luontaisesti lahjoja pitkänmatkanjuoksuun, toinen joutuu tekemään vietävästi töitä vastaavien tulosten eteen.
"Hyvä vaan, että juoksi perheen parhaan ajan. Olisihan se ollut pieni pettymys kaiken sen jälkeen, mitä olemme tehneet maratonille treenaamisen eteen."
Samanlaisia tuulitakkeja meillä ei ole (vielä).
Kenkähyllystä tosin löytyy identtiset heijastavat lenkkarit.
Ei kommentteja