Talvijuoksun tärkeät: kerrospukeutuminen, nastat, juoksumatto ja asenne

Siitä huolimatta, vaikka kuinka tuijottaa kalenteria ja seuraa säätiedotuksia, talvi voi kuitenkin yllättää. Olisin ollut valmis toivottamaan pysyvän ensilumen tervetulleeksi vasta joulukuun lopulla, en marraskuun alkupäivinä. Pakkas- ja lumiaallon vallatessa osan Suomesta, somessa alkoi kiivaat keskustelut nastalenkkareista ja siitä, onko talvi vain pukeutumis- ja asennoitumiskysymys.

Talvi yllätti puut. Eivät ehtineet varistaa lehtiään ennen lumen tuloa. 

Ensilumi satoi muistaakseni keskiviikkona. Katselin ikkunasta lamaantuneena ulos, enkä halunnut uskoa näkemääni. Poikien seurana Pokemon-metsästyksellä Hernesaaressa yritin psyykata itseni iloisiin talvifiiliksiin. Se oli kuitenkin hankalaa, sillä jäätävä merituuli vei viimeisetkin lämpimät talviajatukset mennessään.

Löylystä mereen pulahtaneet saunojat nousivat ilokseni ylös merestä ja kipittivät omin jalkoineen nopeasti takaisin saunaan. Mun ei tarvinnut alkaa näytellä urheaa meripelastajaa. Tuskin olisin saanut kohmeisilla sormillani edes kenkiä jalasta.

Lämpimämmät rukkaset auttavat jäisiin sormiin, mutta kaikkeen ei kerrospukeutuminenkaan auta. Astmaatikkokeuhkoni kärsivät liian kovassa pakkasessa juoksemisesta. Jotta voin jatkaa hyvin alkanutta talvijuoksukauttani, mun pitänee siirtyä osaksi talvea juoksumatolle. Onneksi olen oppinut pitämään juoksumatolla juoksemisesta - tai oikeammin sanottuna olen unohtanut vihata sitä.

Tapoin aikaa perjantaina Kaartinkaupungissa ja Kaivopuistossa kävellen. Puheeni sammalsi tunnin kävelyn päätteeksi, sillä leukani oli umpijäässä. Kaivoin kaulahuvit esiin. Eivätköhän ne auta jatkossa sulattamaan kielenkannat. 


Keskiviikkona merituuli ei ollut ainoa talvinen kiusantekijä. Vaihdoin pojat tyttäreen partiokololla. Jäimme tyttäreni kanssa ratikasta Stockan kohdalla Manskulla ja saimme kiertää aidan vierustaa, sillä pysäkki oli muuttunut jääkentäksi. Kaisaniemenkadulla pääsimme näkemään akuankkamaisen pyllähdyksen ja vähällä oli, ettemme vetäneet lippoja samassa paikassa. Konttaaminen olisi ollut varmasti siinä kohtaa järkevin tapa edetä.

Käyttämäni kuntosali oli jo suljettu siltä päivältä, joten suunnitellut juoksut jäivät keskiviikolta väliin. Arvostan ehjiä keski-ikäisiä luitani, joten kevyt 45-minuuttinen ulkona ei tullut kysymykseen.

Helsinkiläinen petollisen liukas jalkakäytävä

Torstaiaamuna lähialueelta oli ajettu ylimääräiset pikkukinokset pois ja jäljelle oli jäänyt silkkaa jäätä. No, olipahan jää ainakin näkyvissä.

Lipsuttellessani lapsen kanssa koululle mua alkoi potuttaa. Väitteet siitä, että Suomessa tarvitsee nastalenkkareita keskimäärin ainoastaan kahtena päivänä vuodessa, ovat tuulesta temmatuja ainakin Helsingin kantakaupungissa. Tavallisilla lenkkareilla en pysy pystyssä edes kävellen, saati juosten. Sepelistä ei saa 100-prosenttista tukea, eikä talvikenkien urat ole kaikkivoipia jäisellä alustalla.


Lapseni rakastavat talvea. Yritän ottaa heistä mallia ja lopettaa talvea vastaan rimpuilun. Mun on löydettävä talvijuoksuun oikeat eliksiirit, sillä en voi olosuhteille mitään.

Jäätä vastaan on nastat ja pakkasta voi ihmetellä juoksumatolta käsin. Nastojen puuttuessa sisäjuoksusta löytyy ratkaisu liukkauteenkin. En anna talven selättää juoksujani edellisvuosien tapaan.



Juoksumattokilometrit menneeltä viikolta:

To 3.11. 
reipas lenkki 5,95 km | 30:00  | 5:02 min/km

veryttelyt alkuun ja loppuun 4,1 km | 25 min | 6:05 min/km

La 5.11.
vauhtivedot 8 x 800 m 2 min palautuksilla | 29:56 / 4:40 min/km

veryttelyt alkuun ja loppuun 23 min | 3,6 km | 6:24 min/km