Maratonin jälkeistä alavireisyyttä?

En tiedä onko tämä maratonin jälkeistä alakuloa, vai enteileekö alavireinen fiilis talven tuloa vai mitä, mutta olo tuntuu tavallistakin raskaammalta. Jopa osa kivoista asioista vapaa-ajalla ja työssä tuntuvat suorittamiselta tai ainakin puurtamiselta. Makean syönti on saavuttanut huippunsa ja tekisi mieli mennä nukkumaan ja herätä kun koivuissa on taas lehdet.

Juuri tällaisella hetkellä pitäisi lähteä juoksemaan. Mutta kun terveys reistailee tai väsymys vaivaa juuri sen verran, ettei uskalla lähteä koettelemaan kurkkuaan ja muuta koneistoaan koleaan liki nolla-asteiseen säähän. Jätin näihin syihin vedoten syystäkin viikonlopun huumeet, lauantain vedot ja sunnuntain pitkiksen väliin. Aion ottaa maanantain vielä levon *) kannalta, jotta huomenna pääsen kokeilemaan fiiliksiä kevyellä hölkällä.

Tyttäreni pääsi viime viikolla sirkukseen ystäviensä kanssa. Odottelin lenkin jälkeen kylmissäni innokasta lapsukaistani Sirkus Finlandian ulkopuolella. Kannatti odottaa, sillä pääsin tuoreeltaan kuulemaan lapsukaisten sirkuskuvailut. Sirkuksen taika on ihmeellinen asia sukupolvesta toiseen. 


Huomenna alkaa myös uusi vaihe treeneissäni. Lisäämme valmentajani Pasin kanssa palettiin juoksijan kuntosalitreenin. Se onkin taas epämukavuusalueelle menoa, sillä vaikka pidänkin punttiksella olosta, mua ärsyttää, että joudun aloittamaan nollilta. Lihaskuntoni on surkea ja huomenna Pasikin pääsee toteamaan sen ihan livenä.

Pitänee samalla miettiä seuraavaa rajapyykkiä juoksuun. Ylimenokausi on toki tärkeää juoksijalle, mutta mun täytyy saada laittaa seuraava kisa kalenteriin, jotta tiedän mitä varten treenaan. Juu, juu, juoksen oman hyvinvointini vuoksi, ollakseni parempi ihminen, jaksaakseni arjessa enemmän ja muuta sellaista, mutta nuo faktat eivät saa mua lenkkipolulle myrskytuulessa ja kaatosateessa.

Viikkojen laskeminen ja fiilistely ennen kisaa auttavat mua kestämään tulevaa talvea ja niiden avulla kiipeän tästä alavireisestä tilasta ennen pitkää. Sillä olenhan jo kertonut... en ole talvi-ihminen, edelleenkään.

Lauantaiset aamuvedot vaihtuivat kauppareissuun aamuseiskalta. 

Onneksi ruokakaupat ovat auki jo silloin. 

*) Lapsiperheessä ei oikeasti tunneta sanaa lepo arkisähellyksen keskellä. Tässä se on vain juoksuohjelmaan kuuluva termi. Tänäänkin saan liikuntaa kävellen yllin kyllin: vein lapsen kouluun, haen eftiksestä tyttären ja hänen kaverinsa voimisteluun, käyn metsästämässä Pokemoneja pojan kanssa ja vien hänet teatteriin, käyn kaupassa, haen tytöt voimistelusta, vien molemmat omiin koteihinsa ja käyn hakemassa pojan teatterista. Lopulta istahdan "lepopäivän" päätteeksi iltahärdellien jälkeen miettimään, miten päivä saatiinkaan taas kerran pulkkaan. Juon teetä, katson jakson Game of thronesia ja sammun.