Unelmien lenkkipoluilla

Perheellämme ei ole kovinkaan paljoa luottoa Ruotsin rautateiden SJ:n täsmällisyyteen. Systerini kotipaikkakunnalta on noin kahden ja puolen tunnin junamatka Tukholmaan, mutta varsinkin näin talvisaikaan ei voi olla varma ehtiikö puoli viideltä lähtevälle laivalle, vaikka starttaisi jo aamuysiltä. Parhaimmillaan junamme on ollut viisi ja puoli tuntia myöhässä. Niinpä vietämme viimeisen reissuyön varmuuden vuoksi Tukholmassa, jotta emme joudu suunnittelemaan paluumatkaamme uusiksi. Viime hetken lippusumplaukset ja hotellivaraukset tyhjentäisivät varmasti (olemattoman) matkakassamme viimeistä kruunua myöten.

Rakastan Tukholmaa, joten sen yhdistäminen hiihtolomamatkaan ei ollut tälläkään kertaa kärsimystä. Yöjuoksu tai auringonnousu lenkkeillen kruunaa matkan kuin matkan.

Mittari oli juuri ja juuri pakkasen puolella. Jää ritisi myös polulla lenkkareiden alla. 

Tällä kertaa ihmettelin heräävää kaupunkia Alvikista käsin. Rantareitti metsäpolkuineen ja siltoineen oli kokemisen arvoinen. Jos aikaa olisi ollut enemmän, olisin voinut venyttää lenkin helposti kymmenen tai peräti puolimaratonin pituiseksi kiekaksi.

En törmännyt muihin juoksijoihin. Tapasin rantareitillä ainoastaan yhden koiranpissattajan ja pari töihin kiirehtivää kävelijää. Taisin olla tukholmalaisittain myöhään liikenteessä. 

Tarkoituksenani oli juosta nelisen kilometriä, mutta uteliaisuus voitti ja poikkesin Solviksbadetin kohdalta sisämaahan ihailemaan upeaa huvila-aluetta. Tajusin yllättäen, että aika oli karannut huomaamattani pysähdellessä ja kuvaillessa. Jouduin tekstaamaan perheelle, että eivät jää odottelemaan, vaan menevät ilman mua aamiaiselle. Sen jälkeen tutkailin kännykästä missä oikeastaan olinkaan ja kuinka pääsisin takaisin hotellille. Taisin olla taas kerran eksyksissä. Onneksi on älypuhelimet!

Solviksbadet talviunilla

Tarkastin kartasta mihin suuntaan kannattaisi jatkaa juoksua. Lopulta löysin paikallisjunaseisakkeen, jonka läpi pääsin oikaisemaan toimistokolossien keskelle. Oli hauska siksakata pukumiesten ja jakkupukuisten naisten sumpussa. Vaistoni vei mut suoraan hotellin ulko-ovelle. Oli ihana kaartaa ovesta suoraan aamiaispöytään perheen seuraksi.

Metsässä oli meneillään lintujen kilpalaulanta. Sitä rytmitti tikan nakutus. 

Se oli linnuista ainoa, jonka erotin kasvillisuuden seasta.  

Haaveilen, että jossain vaiheessa kun lapset ovat isompia, voisimme lähteä koko perheen voimin tutkailemaan Tukholmaa juosten. Juoksureppuihin juomaa ja taskuun muutama kolikko eväsostoksia varten. Neljästä kuuteen tuntia menee ihan itsestään nähtävyyksiä katsellen ja välillä kuvaten.

Tukholmassa lenkkeily on mulle odotettu henkireikä. Muutenkin matkaillessa turistilenkkeily on ykkösjuttuja, oli kaupunki kuinka tylsä tai mielenkiintoinen tahansa. Jos lenkkikamoja ei ole mukana tai lenkkeilyyn ei ole jostain syystä mahdollista pihistää aikaa, tuntuu siltä kuin matkasta puuttuisi jokin tärkeä palanen.

Voisiko juuri tämän ruotsalaisempaa olla?

Aamulenkki Barcelonassa merenrannalla täystyisi päästä kokemaan uudestaan, samoin reitti Pariisissa puistosta toiseen. Haluaisin päästä juoksemaan Lontooseen ja New Yorkiin muutenkin kuin maratonille. Samoin Budapestiin ja Berliiniin. Olemme vaeltaneet Kanarialla, mutta emme ole ottaneet spurtteja rantabulevardeilla. En usko, että suomalaiset peltomaisemat olisivat mulle napakymppi, joten niiden sijaan haaveilen Keski-Euroopan jylhistä näkymistä vuoripoluilta käsin.

Maailma on täynnä mahtavia juoksumaisemia ja -paikkoja. Mikä on sinun haaveissasi ykkösenä?

To 25.2. | 6,3 km | aktiivinen juoksuaika 36:00 | 5:42

 Kysyin merenrantahuvilasta ulos tulleelta mieheltä kyllästyykö hän ikinä näihin maisemiin. 

Voinet arvata vastauksen.