Maratonpanikointia

Lopullinen päätös on tehty. Osallistun huomiselle maratonille. Megajännitys iski päälle vasta nyt toden teolla. Maratonpanikointi on vakio, valmisteli lähtöä kaksi viikkoa tai vain yhden päivän verran.

Päässä pyörii jäsentelemättömiä ajatuksia randomilla:

Mitä mä syön menomatkalla? 

Mitä varaan bussiin paluumatkaksi? 

Ehdinköhän mä bussiin?

Kerkeänkö käydä kisapaikalla sittenkään suihkussa? 

Onko vaatetta tarpeeksi vilunväristysten varalta? 

Missä vaatteissa mä juoksen? 

Kuultaako lempikompressiotrikoista kaikki läpi? 

Millä mä tankkaan maratonin aikana?

Mitä musiikkia mä kuuntelen?

Pitäisikö mun ottaa lukemista bussiin?

Onko mulla varmasti kaikki lääkkeet?

Jaksanko mä juosta koko matkan? 

Moneen kysymykseen saan vastauksen vasta paikan päällä. Ennen juoksua funtsittavat asiat nappaan listalta yhden kerrallaan. Soittolistan teko jää varmasti viime tippaan, samoin mukaan otettavien härpäkkeiden lataus. Varmasti yöstä tulee lyhyt. Onneksi saan kuitenkin jatkaa uniani vielä muutaman tunnin verran linja-autossa matkalla Poriin. 

Vai saankohan mä sittenkään unta? 

Uskallanko nukkua piilareissa? 

Vai pitääkö mun sittenkin laittaa piilarit vasta urheiluhallilla päähäni?

Mitä jos ne rikkoutuvat silmiini?

Paniikista päätellen voisi luulla että kyseessä on elämäni ensimmäinen juoksutapahtuma. Mutta ei, olen aina yhtä mahdoton. Todellinen päätön kana.

Sisähallissa juokseminen on mulle aivan uutta. Kuinkakohan monta kiekkaa juoksen ennen kuin selviää kummalta puolelta mun on annettava tietä nopeammille.