Onko sun nimesi äiti?

Huomenna tulee kuluneeksi yhdeksän vuotta siitä, kun musta tuli äiti. Ensimmäisen vuoden verran kuljin vielä omalla nimelläni. Sitten sain nimeeni lisämääreen "sen ja sen mamma / äiti". Pian oma nimeni putosi kokonaan litanniasta ja olin yksinkertaisesti lapseni äiti kaikille uusille tuttavuuksille. Tällä tavalla muiden vanhemmat osasivat yhdistää mut oikeaan pikkuihmiseen, eikä lasten tarvinnut miettiä kuka kolmesta samannimisestä olikaan kyseessä. Sukunimet kun olivat pitkään ufoja asioita lapsukaisille.

Syksyllä kuulin Berliinin maratonilla itselleni tarkoitetun kannustuksen: "Titta! Det är Nxxs mamma! Heja, heja!" En valitettavasti erottanut heijaajia isosta väkijoukosta mutta äänestä päätellen kannustaja oli jonkun tuntemani lapsen isoäiti. Ja kappas vaan, kuinkakohan monen isoäidin oikean nimen oikeastaan edes tiedän?

Olen ilmeisesti kuitenkin siirtymässä pikkuhiljaa, vahvasti ja varmasti olotilaan, jossa voin olla myös nimeltäni oma itseni, enkä ainoastaan rakkaiden lasteni varjo. Nimittäin kun kysyin tyttäreltäni taannoin, veikö eskarikaverin isä heidät puistoon koulun jälkeen, hän vastasi: "Mamma, hänellä on myös nimi. Hän on Tom." 


Syksyn huippuhetkiä oli syötellä jalkapalloa huomisen synttärisankarin kanssa samalla kun pikkusisko oli omissa treeneissään. Sain siitä kipeät nauru- ja pakaralihakset. Mikä onkaan parempaa hyvänolon treeniä?