Mitä aikuiset tekevät, kun lapset ovat mummolassa? Varmasti mielikuvitus tuottaa jos millaista kuvaa villistä elosta. No jos ei villiä, niin ainakin liikkuvaista meillä on ollut. Terassielämän, konserttien, leffojen ja ties minkä sijaan olemme juosseet ja fillaroineet yhdessä työpäivien päätteeksi "kadotettujen" vuosien edestä.
Kotiseutumatkailu oli ennen lasten syntymää yksi rakkaimmista harrastuksistamme. Jo ennen Nousukausi-leffaa kävimme läpi Jakomäet ja Kontulat eväskorin ja kameran kanssa. Kaivamme harrastuksemme naftaliinista siinä vaiheessa, kun lapset kiinnostuvat arkkitehtuurista ja kotikaupunkinsa historiasta. Siihen asti turismirykäykset ovat harvinaisia kultahippuja arjessamme.
Su 27.7. | 9,6 km | 01:01:00
Mieheni halusi erityisesti näyttää hienon talorivistön Hermannin Violanpuistossa. Juoksimme muutaman muunkin sellaisen puiston läpi, jossa ei ole tullut koskaan käytyä. Niin vähän sitä voikin tuntea lähiseutuaan.
Teurastamon takaa löytyi toisenlaista idylliä. Valuimme (kirjaimellisesti) talon taakse Agroksenmäeltä. Olisi mielenkiintoista nähdä, miltä holvikellari näyttää sisältä.
Ma 28.7. | 10,2 km | 01:04:06
Kävimme katsastamassa mitä kaikkea Jätkäsaareen on noussut sitten viime näkemän. Ja onhan sitä!
Anne Meskanen-Barmanin teos Paluu Tulevaisuuteen oli mukava väriläiskä rakennustyömaiden keskellä.
Ti 28.7. | Fillarointia pitkin ja poikin Etelä-Helsinkiä
Palautuminen heinäkuuta piinanneesta taudista on ollut hidasta. Kunto täytyy kohottaa maltilla kilometri kilometriltä. Jalkani huusivat välipäivää. Niinpä hyppäsimme duunin jälkeen fillareiden selkään ja pyörimme parisen tuntia Ruoholahdessa, Eiranrannassa ja Hernesaaressa.
Ke 29.7. | 20 km | 02:04:00 (tai jotain sellaista)
Lapselliseen arkeen ei oikein mahdu vanhempien yhteiset viikottaiset pitkikset. Pääsemme nykyään yhdessä pitkille lenkeille suunilleen kerran vuodessa. Laskimme, että olemme kiertäneet Seurasaarta yhdessä viimeksi kesällä 2006. Onhan siitä tovi vierähtänyt!
Sää ei olisi voinut olla tämän parempi. Saimme maistaa palasen todellista kesää.
Kävimme tutkailemassa samalla reissulla Pikku Huopalahtea, Ruskeasuota ja Keskuspuistoa. Välillä oli pakko pysähtyä ihmettelemään näkemäämme ja kuvaamaan. Niinpä todellinen lenkkipolulla kulutettu aika on aivan jotain muuta, kuin juoksuun käytetty aika.
To 30.7. | 38,5 km | Fillaroiden Kauniaisiin ja takaisin
Menomatka radan vierustaa, paluumatka Mankkaan ja Keilaniemen kautta Helsinkiin. Kaatosade alkoi ennen Lauttasaareen saapumistamme. Olo oli kuin sukellusveneellä loppumatkan. Huumorintaju loppui lopullisesti Baanalla, jossa vettä tuli joka suunnasta. Kuuman suihkun jälkeen kaurapuuro voisilmällä maistui taivaalliselta!
Su 2.8. | 9,2 km | 00:51:37
Täydellinen päätös (työ)päivälle: Mies valmisti päivällisen. Nukahdin sen jälkeen sohvalle auringon lämmittäessä mukavasti. Heräsin kahvipapujen jauhamisen ääneen. Sain herkullisen maitokahvin ja sen jälkeen painelimme lenkkipolulle yhdessä.
Juoksimme Suvilahden kautta Kalasatamaan ja kiersimme Mustikkamaan. Löysimme takaisin päin tullessa oikopolun, jota en tule kulkemaan vähään aikaan uudestaan. Meillä oli kiire kotiin, jotta mies pääsisi lukemaan lapsille puhelimitse Viisikkoa iltasaduksi.
Ma 3.8. | 21,4 km | 02:06:00
Viimeinen ilta kaksistaan. Päätimme kiertää legendaarisen Ruoholahti - Lauttasaari - Kaskisaari - Koivusaari - Kuusisaari - Meilahti - Töölö -rundin. Edellisestä kerrasta olikin ehtinyt vierähtää liki kymmenen vuotta.
Sunnuntai-illan lenkillä jalkani tuntuivat kiitävän asfaltin yläpuolella. Nyt ne olivat tönköt ja askeltuntuma maahan oli outo. Epäilen, että Asics Cumulukseni ovat tulleet tiensä päähän. No, onhan niillä jo tullut juostua aikamoiset kilometrilukemat.
Perjantai- ja lauantai-illat pysyttelimme kotona töiden jälkeen ja katsoimme leffoja. Leffanautinto oli ihan toista, kun ääntä ei tarvinnut säätää viereisessä huoneessa nukkuvien lasten takia pienemmälle. Perjantaina oli tarkoitus tehdä myös pieni fillaripyrähdys, mutta se tyssäsi jo heti alkuunsa. Joku idiootti oli puhkaissut pyöräni renkaan. Iltalenkki vaihtui pyörän talutukseksi.
Vaikka jossittelu ei johdakaan mihinkään, silti sitä pakosta miettii, millainen kunto olisi ja millaisiin maratonsuorituksiin sitä pääsisi, jos lapsiperhearki ei veisi suurta osaa vuorokaudesta. Kyse ei ole ainoastaan ajankäytöstä, mutta myös virkeystasosta. Sitä ei osannut arvostaa samalla tavalla ennen lapsien saamista.
Yhteinen urheiluloma kotikulmilla latasi akut mukavasti. Toivon, että voimme tehdä tästä jatkossa perinteen!
Ei kommentteja