9. maraton: 10 kilsaa sinne, 10 tänne ja sitten sama uusiksi - Tallinn Marathon 2011

Pääsin säännöllisten yöjuoksujen makuun kuopukseni täytettyä kaksi maaliskuussa 2011. Aktiivinen juoksuharrastus oli tyssännyt arjen pyöritykseen, nukuttamisiin, yöherätyksiin ja ties mihin. Karvat nousevat edelleenkin pystyyn, kun joissain blogeissa sanotaan treenauksen olevan tahdosta kiinni. Mielestäni se ei ole aina tahdon asia, eikä edes valinnoista kiinni. Perheemme elämäntilanteessa aikaa ja energiaa ei irronnut juoksuun vaikka olisin kuinka halunnut. Ei, vaikka tiesinkin saavani juoksusta lisäenergiaa.

Tukholman maratonin jälkeen juoksufiilis oli korkealla. Pikkuhiljaa toisen maratonin juokseminen saman juoksukauden aikana alkoi houkutella. Mieheni huomasi, että syksyllä juostavalle Tallinnan maratonille oli mahdollista päästä Silja Linen kanta-asiakkaana parilla kympillä. Kun kerran Tallinna on lisäksi tuossa ihan naapurissa, päätös oli nopeasti tehty.

Lapset jäivät hoitajien kanssa nukkumaan, kun lähdimme huoneistohotellistamme Tallinnan maratonin lähtöalueelle. Oli absurdia kulkea vanhassa kaupungissa aamukasilta juoksukamppeet päällä, samalla kun yön juhlinnasta väsähtäneitä nuokkui katujen kulmissa. Kamojen jättö säilytykseen sujui nopeasti ja pääsimme valitsemaan lähtöpaikkamme väljässä lähtökarsinassa. Syyskuiset aamut osaavat olla koleita, mutta pikkuhiljaa lämpötila nousi parinkymmenen asteen tietämille.

Vaikka meitä maratoonareita olikin vain noin 1200, kaupunki täyttyi sunnuntaiaamupäivän aikaan urheilijoista. Maraton starttasi kello 9 aamulla, puolikkaan juoksijat lähtivät reitilleen klo 11:30 ja tämän jälkeen oli vielä kympin juoksijoiden sekä sauvakävelijöiden startit.

Tallinnan maratonin reitti ei ole maailman monipuolisimpia. Kaupungin keskustasta juostaan kaksi kertaa Piritaan ja takaisin. Monotoninen ja tasainen reitti tosin helpottaa aivojen laittamista autopilotille.

Maratonilta jäi erityisesti mieleeni mereltä puhaltava tuuli. Ylös Piritaan mennessä se iski vasempaan kylkeen, alas tullessa oikeaan. Varsinaista myötätuulta ei siis ollut. Mereltä nousi myös lievästi sanottuna leväinen lemu, joka piinasi useamman kilometrin pituisella pätkällä. No, olipahan syytä nostaa ainakin hetkellisesti vauhtia.

Tallinnan maratonin reittikartta on tämänvuotinen. Se ei näytä juurikaan muuttuneen vuosien mittaan.

Onneksi maratonilla oli kaunis ilma, sillä sateella vanhan kaupungin mukulakivillä juoksu olisi saattanut saada aikaiseksi pahaa jälkeä. Mukulakivipätkä ei tosin ollut pitkä, mutta rivakalla vauhdilla nilkan olisi saattanut saada uuteen uskoon. Myös viimeinen suora maaliin juostiin mukulakivillä. En siis ottanut tällä kertaa perinteistä spurttia säästääkseni väsyneitä lihaksiani ja niveliäni mahdolliselta venähdykseltä. Seuraavana vuonna maaliintuloon oli vedetty matto. Plussat siitä!

Maratonjuoksijoiden tarjoilut maaliintulon jälkeen olivat koko maratontapahtuman kohokohta. Pääsimme aidatulle, vain maratoonareille tarkoitetulle alueelle, jossa herkkupöydät notkuivat. Oli pullaa, suolaista piirasta, jogurtteja, useampaa erilaista lämmintä ruokaa, olutta ja vaikka mitä. Lapset olivat hoitajiensa kanssa eläintarhassa ja majoitus oli varattu maanantaihin saakka, joten meillä oli kerrankin aikaa nauttia maratontarjoiluista rauhassa.

Tämä oli ensimmäinen siitepölykauden ulkopuolella juoksemani maraton. Olin juossut toukokuun lopussa Tukholman maratonin aikaan 4:38:30 ja nyt juoksin Tallinnan maratonin aikaan 04:18:09. Tulosten ero siitepölykaudella ja sen ulkopuolella juostuilla maratoneilla on ollut jatkossakin 15-20 minuuttia. Kun keuhkot eivät toimi täydellä teholla ja lääkitys on kovimmillaan, sen kyllä huomaa tuloksissakin. Lisäksi syysmaratoneissa on takana pidempi treenikausi. Se, onko todellisuudessa tullut treenattua aktiivisesti, onkin sitten toinen juttu.

Tämä Google mapista napsaistu Tallinnan kartta näyttää havainnollisemmin, missä Pirita oikein on.

2 kommenttia

Jonna13.11.2015 klo 20.43
Kyllä se taitaa tosiaan olla niin, että aina ei vahva tahtokaan riitä, jos elämäntilanne notkauttaa. Onko edes järkevää juosta hulluna, jos on yliväsynyt ja -rasittunut? Minun periaatteeni on, että jos elämä on täynnä stressiä ja väsymystä, en ehdoin tahdoin lisää kumpaakaan pitämällä itsepäisesti kiinni jostain treeniohjelmasta. Sen pariin ehtii kyllä sitten, kun olosuhteet ovat otollisemmat.
VastaaPoista
Vastaukset