Ystäväni otti lapset huomaansa starttipaikalla. Oli mahtava nähdä, miten innoissaan lapset olivat hoitajastaan. He halusivat päästä meistä nopeasti eroon, joten siirryimme hiljakseen omaan 1:45-1:59 -karsinaamme. Virallinen tavoitteeni oli vielä pari viikkoa sitten 1:55. Heitin tavoitteeni kuitenkin roskakoriin, sillä oloni on ollut kauhea jatkuvan hengenahdistuksen vuoksi. Olisin tyytyväinen, jos pystyisin alittamaan tässä tilassa kaksi tuntia.
Huomasin juoksun mittaan, ettei voimavarojansa väärin arvioineita kävelijöitä näkynyt, eikä reitillä tarvinnut juurikaan siksakata hitaampien ohi. Vaikutti siltä, että juoksijat olivat valinneet sellaiset karsinat, joihin ihan oikeasti kuuluivat. Kiitos kanssajuoksijoille tästä!
Pelkäsin aivan turhaan Baanan pullonkaulaa. Siitä pääsi läpi ilman sen kummempia kommervenkkejä. Niillä main entinen työkaverini (ja maailman paras toimittaja) huomasi mut ja pälpätimme niin yt-rumbasta kuin astmoistamme seitsemän kilsan rajapyykille saakka. Siinä vaiheessa tiemme erosivat. Ehkä joku lähellämme juossut, juttujamme kuunnellut oli erostamme vain tyytyväinen.
Juoksimme mieheni kanssa yhdessä kymmenen kilsan kohdalle. Hän jatkoi siitä omaa, nopeampaa juoksuaan. Harmi, etten pysynyt mieheni peesissä, sillä hän oli koko alkumatkan ajan loistava, tasavauhtinen jänis.
Reitti oli onnistunut. Alun kahdeksan kilometriä olivat tuttuakin tutummat: Kaivari, Kauppatori, Kruna, Merihaka ja Sörnäisten rantatie. Sitten siirryimme Kalasataman kautta Arabianrantaan. Pätkä oli ehdottomasti koko reitin puuduttavin. Niiltä kilometreiltä keräsin juoksun toiseksi hitaimmat kilometrit. Matelevimmalle pätkälle taisi osua juomapiste, jolla imaisin puolikkaan geelin sekä kävelymarssiksi muutunut nousu Mäkelänrinteen uimahallille.
Bongasin henkilökohtaiset jänikseni kun vauhtini alkoi hiipua pelottavasti. Perussääntönä oli, ettei lilapaitaista miestä saanut päästää näkyvistä ja jos vain mahdollista, vaaleanvihreäpaitainen vanhempi herra oli hyvä pitää huutoetäisyydellä. Kiitos jäniksilleni, hoiditte homman tietämättänne loistavasti! Toista teistä pääsin jopa kiittämään maalialueella.
Aikanaan Helsinki City Marathonilla minut pysäytettiin autojen takia alle kilometrin päässä maalista. Päätin silloin, etten hetkeen juokse HCM:lla uudestaan. Lupaukseni on nyt pitänyt 14 vuotta. Perässäni juosseet saivat saman kohtalon tänään Hermannin rantatiellä ja Teollisuuskadulla. Olin viimeisiä, joka pääsi juoksemaan autoletkojen alta. Toivottavasti liikenteen takia pysäytetyt eivät joutuneet odottamaan ylitysvuoroaan pitkään.
Olisin voinut juosta hieman nopeammin toisella puoliskolla, mutta pelkäsin pumppuni ja vatsani puolesta. Tämä oli juoksukauden ensimmäinen pitkä kiekka lämpimässä säässä ja auringonpaisteessa. Kroppani on toistaiseksi tottuneempi räntään ja kylmänä puhaltavaan merituuleen.
Juoksusta jäi hyvä mieli, eikä vähiten henkilökohtaisen ennätykseni 1:53:34 (netto) vuoksi. On ehkä vain hyvä, etten revitellyt toisella puolikkaalla, vaikka voimia jäikin jäljelle. Kroppani tuntuu nyt hyvältä ja jalkani ovat samassa kuosissa, kuin peruspitkiksen jäljiltä. Toipuminen veisi varmasti pidempään jos olisin antanut juoksussa kaikkeni. Ja mitä paremmassa kunnossa olen nyt, sitä nopeammin pääsen taas lenkkipolulle. Sinne on jo ikävä, vaikka aamun rutistuksesta ei ole kulunut vielä puoltakaan vuorokautta.
Onnea! Hieno juoksu. Mäkin tein oman enkan samassa tapahtumassa (1.54.45). Rapsa löytyy osoitteesta toppojalka.blogspot.fi
VastaaPoistaKiitos kaunis :) Ja kiitos myös linkistä. Täytyypä piipahtaa sillä puolella lukemassa kisafiiliksesi.
VastaaPoista