Juhlistin äitienpäivää kiertämällä Haapaniemen kenttää samalla kun Miss N oli futistreeneissään ja Pikku N potki palloa isompien kanssa. Ohitin heidät molemmat 19 kertaa 6,1 kilometrin aikana. Hämeentien bussipysäkillä norkoilijat taisivat vähän hymyillä mulle. Yksi mummo jopa vilkutti ja innostui huutelemaan tsemppiä.
Hyväntekeväisyysprojektini on antanut mulle kauan kaivattua boostausta juoksun säännöllisyyteen. Ja uusia juoksuaatoksia. Eilisellä kenttäkierroksella mielessäni oli tosi vahvasti näiden kiekkojen lahjoittaja TiinaS. Näin hänen alati iloiset kasvonsa edessäni ja kuulin hänen mielettömän äänensä sekä pulppuavan naurunsa. Emme ole tavanneet vuosiin, mutta hän tuntui olevan koko juoksun läsnä. TiinaS-juoksuja on edessä vielä 14 kilometrin verran ja kaikki samaisen Haapaniemen kentän ympäri. Ehkä villiinnyn seuraavalla kerralla ja juoksenkin kenttää vastapäivään.
Jos ja kun pääsen Berliinin maratonin lähtöviivalle, voin täydestä sydämestäni ja ylpeyttä äänessä sanoa päässeeni sinne todellisissa keräilyerissä. Tahkoan tietäni starttiviivalle kilometri kilometriltä ja euro eurolta.
Hiekkaradalla ei ollut ruuhkaa. Kaikki äidit saivat kentän kioskilta lahjaksi kahvikupilliset ja äitienpäiväruusut. Kuvassa lahjaruusuani ihaileva tyttäreni ei saa ikinä ruusuista tarpeekseen.
Ei kommentteja