Muistoissani Viisikko söi aina ja jakuvasti. Se pitääkin paikkansa. Olin unohtanut, että he löysivät paikasta kuin paikasta salaovia tunneleihin, kuoppia ja autiotaloja sekä havaitsivat outoja valomerkkejä yölliseen aikaan. Kirjat toistavat samaa kaavaa, mutta ilmeisesti se tuo sopivaa tuttuuden ja turvalisuuden tunnetta. No, ahminhan itsekin kirjat aikanaan ala-asteikäisenä ja rakastin niitä.
Keskeytän ääneen lukemisen siinä vaiheessa, kun lapsia läimäytytään (ei tapahdu tosin usein) ja turhan räikeiden sukupuoliroolien kohdalla. Silloin lapset toteavat yhteen ääneen: "Mamma jatka. Tiedämme, että kirja on kirjoitettu vanhaan aikaan."
Kova laki -sarjan rinnalla kasvaneena Enid Blytonin loppuhuipennukset yllättävät välillä yllätyksettömyydellään. Esimerkiksi Viisikko löytää jäljen -kirjassa jäi saamatta vastaus siihen, mitä varkaat havittelivat:
- Isä, mitä tuossa sinikopiossa oikein on? Pauli kysyi ja ilmaisi samalla kaikkien ajatuksen - myöskin ylikonstaapelin. - Sinikopioissa? Jaa, sitä en aio kertoa sinulle, Paulin isä sanoi. - On kysymys aivan liian tärkeistä asioista, niistä ei voi puhua lapsille - eikä ylikonstaapeleille sen puolesta. Siinä on eräs tärkeimpiä salaisuuksiamme.
Tuon jälkeen ylikonstaapeli otti sinikopion haltuunsa ja lupasi viedä sen oikealle omistajalleen. Kova laki -fanin aivokopassa alkoi heti laukata rinnakkainen tarina: Poliisi onkin osa rosvokoplaa...
Lasten onneksi Viisikko-sarja ei lopu kesken aivan heti. Ehkä Salaisuus- ja Seikkailu-sarjat he lukevatkin sitten aivan itse. Toivottavasti.
Ei kommentteja