Sattuman kauppaa

Kipaisin lähikauppaamme jouluaattona viime minuuteilla ennen myymälän sulkemista. Hollantilainen perheenäiti kaipasi apuani suomenkielisten purkkien hieroglyfien selvittämisessä. 
Samalla selvisi, että kaupasta oli loppunut leipä. Perhe asui joulun pyhät kotimme lähellä, joten kiikutin heille ohimennen yhden jouluaattoaamuna leipomistani joululimpuista. 

Olemme tekstailleet pyhinä, mutta tapaamisen sopiminen on jostain syystä jäänyt. Perheen isä ja poika tulivat aamupäivällä koputtamaan ovellemme. He palauttivat lainaamansa pulkan ja lasten lämpökäsineet. Pyysimme heidät saman tien aamukaffelle, vaikka hilluimmekin vielä yöpaidoissa. Joidenkin ihmisten kanssa tuollaisilla pienillä yksityiskohdilla ei tunnu olevan väliä. Ja nämä uudet tuttavuutemme ovat juuri sellaisia.

Saimme koko perheen seuraksemme päivälliselle, joka oli koottu kotoisasti edellisillan tähteistä. Tapaaminen oli yhtä vaivaton, kuin aamulla. Harmillista, että ihastuttava hollantilaisperhe matkustaa huomenna takaisin kotikulmilleen, mutta onni, että saimme jaettua edes tämän päivän.

On pienestä kiinni, keitä tapaamme elämämme aikana. Sattuma on enemmän tai vähemmän pelissä mukana. Sattumasta on myös kiinni, löydänkö aamulla samaa paria olevat sukat. Siitäkin huolimatta, ettei laatikkoja ole yhtä montaa, kuin Skansenilla napatussa kuvassa. 


Ei kommentteja