Itsenäisyyspäivän liikkumiset rajoittuivat Hietaniemen hautausmaahan. Sekä mieheni fafa että hänen vaarinsa olivat molemmat sotaveteraaneja. Kävimme Miss N:n kanssa viemässä kynttilät heidän haudoilleen ja samalla keskustelimme sodasta sekä siitä, miksi erityisesti tänään muistelemme heitä.
Miss N bongasi mielenkiintoisia hautakiviä ja ihasteli niiden kuviointia. Sain vastata joka käänteessä kysymykseen: "Mitä tuossa lukee?" Madot ja mullaksi muuttuminen olivat myös tärkeä puheenaihe.
Matka vanhan hautausmaan sukuhaudalta veteraanien lehtoon oli pitkä ja tuulinen. Miss N toivoi, että seuraavalla kerralla menisimme haudoille taas Stigalla. Parin vuoden takainen jouluaatto oli tytöllä vielä hyvin mielessä. Se, kun lapset pyllähteivät kyydistä ja sain hädin tuskin kiskottua heitä lumikinosten läpi.
Nykyään ystäviä näkee mitä omituisemmissa paikoissa. Tällä kertaa törmäsin kävelylenkillä olevaan rakkaaseen ystävään ja hänen mieheensä isovaarin haudan kohdalla. Miss N ei ollut juurikaan seurustelutuulella, vaan siirryimme pikapikaa bussipysäkille tuohoamaan eväskassiamme. Hotkaisimme sämpylät bussissa matkalla keskustaan ja kaakaon makuun pääsimme seiskan ratikassa.
Miss N kävi kotiin tultuamme kylvyssä lämmittelemässä. Mulla on vielä kylmä luissa ja ytimissä. Onneksi kaakaostamme jäi vielä kotiinkin, eli sisäistä lämpöä riittää.
Kohta Pikku N tulee kotiin elämänsä ensimmäiseltä partioleiriltä. Jo on aikakin, sillä pikkusisko alkaa olla jo aikamoinen känkkäränkkä, sillä kaipaus on kasvanut kivitalon kokoiseksi. Sisarusrakkaus on ihmeellinen, voimakas asia.
Ei kommentteja