Ylämäkeä ja tuulenpuuskia Viapori Eko 1/2 Maratonilla

Helsinki ei ollut vielä edes herännyt siinä vaiheessa, kun vaelsimme mieheni kanssa Kauppatorille. Talviaikaan siirtymisestä huolimatta unihiekkaa oli yhä silmissä.

Edellisvuonna juoksijoita oli ilmoittautunut viitisenkymmentä, nyt oltiin jo kahdeksassakymmenessä. Sen kyllä huomasi lauttaa odottelevien määrästä. 

Saimme numerolaput jo lautassa. Tämä oli loistava uudistus järjestäjiltä! 

Kauppatorilta 8:20 lähteneeltä lautalta marssi jono hiljakseltaan kohti Kuntomaneesia, jossa saimme vaihdettua vaatteet siistissä ja mielenkiintoisessa miljöössä. Maneesilla meitä odotti jo aiemmalla lautalla Suomenlinnaan tulleet ja Suokissa asuvat juoksijat.

Lenkkareita oli jos jonkinmoisia. Värejä ja kokoja oli joka lähtöön!

Virallinen reittikartta oli esillä kisatoimiston seinällä. Urakoisimme taas kolme seitsemän kilometrin pituista kiekkaa vaihtelevassa maastossa.

Fiilis oli korkealla lähdössä. Tunnelma ei laskenut juostessakaan, vaikka viimeisellä kiekalla riemu oli välillä aika vähissä. Vastaantulevien kanssajuoksijoiden hymyt ja tsemppaukset siivittivät juoksua eteenpäin ja loi todellista me-henkeä. 

Järjestäjistä Sari oli tullut tutuksi meille kaikille ennen kisaa sähköpostittelun puitteissa. Hän on jaksanut olla aina auttavainen ja ihana, vaikka olen pommittanut häntä kisakyselyillä jo keväästä lähtien. Baba Lybeck oli lupautunut kahden tunnin jänikseksi. Ylä- ja alamäet olivat hänelle erittäin tuttuja, sillä olimme tulleet kisaamaan hänen kotikulmilleen. Ilokseni sain kiitettyä Babaa jänistelystä tavatessamme messuilla juoksun jälkeen.

Juoksimme lievässä tihkusateessa ja kuuden asteen lämmössä. Katsantokannasta riippuen päällämme pyörivää tuulta voi kutsua joko raikkaaksi merituuleksi tai orastavaksi syysmyräkäksi. Joka tapauksessa vastatuulen ja kumpuisen maaston ansiosta reitti oli tällä kertaa kaikkea muuta, kuin helppo.

Jos siristät silmiäsi, saatat nähdä oikeassa reunassa juoksijoita:

Toinen uudistus viimevuotiseen, oli nuolet maassa osoittamassa juoksusuuntaa.

Saari oli melko hiljainen tuulisena sunnuntaiaamuna. Viltteihin kääriytyneet järjestäjät jaksoivat tsempata jokaista juoksijaa.

Musiikkiakaan ei oltu unohdettu. Länsi-Mustasaaren kääntymispaikalla meitä viihdytettiin ensimmäisellä kiekalla saksofonin soitolla. Viimeisellä kierroksella saksofoni vaihtui rumpuun ja rytmikkääseen lauluun.

Kuvassa aallot näyttävät pliisuilta. Oikeasti ne ylsivät kunnioitettavaan kokoon. Tämän puolimaratonin jälkeen tiedän, kumpi puoli saaresta on se tuulisempi.

Valitettavasti en päässyt nautiskelemaan saunasta juoksun jälkeen. Olisi ollut ihana rupatella enemmän muiden juoksijoiden kanssa, varsinkin, kun osa juoksijoista on jo tullut tutuksi Kestävyyttä pintakaasulla -ryhmästä, mutten ole koskaan tavannut osaa heistä livenä. Herkullisen, järjestäjien tarjoaman keittolounaankin jouduin hotkaisemaan nopeasti, sillä lauttaan oli pakko ehtiä. Muuten olisin myöhästynyt töistä. Näin sunnuntaisin lauttaliikenteessä on tylsä tunnin mittainen tauko, eli joustoa ei ollut.

Puolikkaaksi V Viapori Eko Maraton oli hämmentävän raskas. Raskaampi, kuin edellisvuotinen juoksu. 10-tuntiset messupäivät tuntuivat jaloissa ja limakalvoilla. Silti pääsin maaliin ajassa 1:59:51. Harvinaista kyllä, sain tällä kertaa tsempata mieheni maaliin. Yleensä meillä on roolit toisin päin.

Olin rättiväsynyt kotiuduttuani Kirjamessuilta lähempänä puolta yhtätoista sunnuntai-iltana. Olin haaveillut oluesta koko illan, mutta en ole saanut sitä vieläkään. Sunnuntaina sammahdin salaatin ja teen päätteeksi telkkarin ääreen ja täytyy myöntää, ettei kroppani ole vieläkään palautunut viime viikon puserruksesta.

Nyt on vain maltettava antaa kropalle kaikki sen palautumiseen tarvitsema aika. Ehkäpä voin keskittyä miettimään ensi vuoden juoksutapahtumia, sillä tämän vuoden kisat on nyt tältä erää juostu.