Sydämen rytmiheittely kuulostaa varmaan kauhealta. Sitä se onkin. Käydessäni asian tiimoilta hädissäni lääkärin pakeilla, minulle kerrottiin sydämen pomppailun olevan normaalia näin siitepölyaikaan pusikoissa juoksennellessa. Yhtälailla kuin myös sen, että astmalääkkeeni nostaa sykettä kymmenisen prosenttia ja kuulemma muu lääkitys nostaa myös toisen mokoman. En näin ollen viitsi käyttää siitepölyaikaan sykevyötä. Järkyttyisin vaan, miten syke nousee jo varpaita heilutellessa. Kuuntelen sen sijaan kroppaani ja koneistoani.
Päätin tänään, että ensi viikon lopulla kummitteleva Tukholman maraton saa luvan mennä omalla painollaan. Kun happi ei kierrä koivissa, niin ei niiltä voi liikoja toivoa. Tai varsinkaan silloin, kun muu koneisto tekee lisäksi välillä omiaan. Otan juoksun viikon pitkänä lenkkinä. Ja yritän olla katsomatta kelloa.
Kokonaistreeniaika oli 1:05:01. Ihailin maisemia Baanalla ja Kaivarissa sydäntä rauhoitellen yhteensä liki 9 minuuttia. Loppumatkan kävelin, jottei syke laskisi liian nopeasti.
Ei kommentteja