Sporttikarhun debyytti

Tyttäreni debytoi kevätjuhlissa karhuna. Hän mainitsi jo perjantaina, että päälle pitäisi saada jotain ruskeaa musikaaliesitystä varten. Kerroin ummet ja lammet teatterista ja illuusion luomisesta. Vakuutin hänelle, että vaikka hänellä olisikin oranssi mekko päällä ja pelkät karhun korvat, silti kaikki näkisivät edessään oikean nallekarhun. Mielikuvitus kun on ihmeellinen asia.

Tarhasta tuli tänään leppoisa sähköposti, jossa toivottiin, että jos vain kotoa löytyy jotain ruskeaa päällepantavaa, vaikka t-paita, se olisi vallan mukava juttu. Stressiä ei kuitenkaan hommasta kannattanut kuulemma ottaa.

Ja vai ei stressiä! Tietty näin heti sieluni silmillä, kuinka tyttäreni olisi ainoa oranssin kukertava jääkarhu ruskeiden seassa. Ja Miss N:n ilme... Ei, sitä en todellakaan halua nähdä ilon iltana.

Kolusimme kotimatkalla lähivaatekaupat. Ruskea on todellakin so last season. Ainoa ruskea vaatekappale, jonka löysin kotoa, oli kirppislaatikosta kaivamani ruskea kaksivuotiaan kokoinen collegepuku.

Tämä ita meni sitten nysväämiseksi. Varsinkin, kun ompelukone ei ole juuri nyt käyttökunnossa. Olinkin jo vuosien saatossa unohtanut, kuinka puuduttavaa harsiminen voi olla. Ratkoin hihat pois. Voilaa, siinä on muodikkaan pituinen huppuliivi. Ratkoin housusta saumoja, harsin toisia yhteen ja täytin puuttuvan kohdan hihakankaalla. Jäljellejääneestä hiharesorista tein karhulle hikinauhan ranteeseen.

Peukut pystyyn, että harsittu sporttikarhupuku pysyy koossa edes näytelmän ajan. Minä kun en halua nähdä kesken kaiken SITÄ ilmettä.

Kaupunkilaiskarhut näyttävät tältä. Ainakin tästä lähtien.