Numerolappua noutamassa

Viimeistään maratonin numerolappua noudettaessa tuleva juoksu alkaa jännittää.

Kello lähenteli jo kahta, eli paikallinen lounasaika oli meneillään, kun saavuimme Barcelonan messualueelle.

Olimme varautuneet jonottamaan pitkään ja hartaasti. Missään ei näkynyt edes jonon tynkää.

Reitti kulkee merkittävimpien nähtävyyksien ohi. Tavoitteena on päästä maaliin, kesti se sitten 4,5 tai 6 tuntia. Haluan fiilistellä jokaisen kilometrin ja nähdä kaiken, mitä reitin varrelle on ripoteltu.

Maratonmessuilla oli lapsillekin oma pisteensä. Miss N ja Pikku N saivat hienot maratontatuoinnit.

MaratonExpossa oli esillä vaatteita ja kaikkea mahdollista juoksuun liittyvää. Tein muun muassa geelihankinnat puoleen siitä hinnasta, mitä ne olisivat maksaneet Suomessa.

Laskujeni mukaan expossa oli esillä ainakin 20 eri maratonjärjestäjää. Maratoneja järjestetään jokaisessa Espanjan kolkassa Madridin Rock´n Roll -maratonista Bilbaon yöjuoksuun. Saakohan Zaragozan maratonista alennusta, jos ei näe sillalla jättijänistä?

Jouduimme etsimään oikopolun pois näyttelyalueelta, sillä yhdellä meistä pääsi verensokeri laskemaan yllättäen. Sen kuuli koko messuväki. Ruokaa oli pakko saada tässä, nyt ja heti.

Messualueen takaa löytyi mitäänsanomaton baari, josta kuului vilkas puheensorina. Päivän pöperön sisältö ja hinta olivat passelit, joten pujahdimme sisään. Ravintola oli täynnä paikallisia ja maratontapahtuman työntekijöitä. Emme pettyneet, päin vastoin.

Täältä kaiken keskeltä etsimme sunnuntaina oman lokeromme kasseillemme, lähtökarsinamme ja mikä tärkeintä, teemme juoksun jälkeen vahdinvaihdon lastenvahdin kanssa. 

Jännittää. Ihan hirveästi.