Oma laiskuuteni alkoi hävettää nähdessäni pojan onnen hänen päästessään pelaamaan. Olin varustautunut toppahousuilla ja muilla vermeillä, eli ei mullakaan hätää ollut. Ei, vaikka tuuli sen kun kiristyi ja kevyt lumisade alkoi piiskata kenttää treenien alkaessa.
Pojan kanssa potkiessa palloa vaikutti siltä, että terveen paperit ovat kohta taas taskussa. Lenkkipolku olisi kutsunut, jos ei olisi mustan jään keli. Ehkä ensi sunnuntaina vaihdan toppahousut juoksutrikoisiin futistreenien ajaksi.
Ei kommentteja