Sain suomen kielen äidinmaidossa. Valitettavasti isäni
kaksikielisyys ei siirtynyt geeneissä seuraavalle sukupolvelle.
Suhteeni ruotsin kieleen oli pitkään hyvin kaksijakoinen. Kuulin
ruotsia jatkuvasti ympärilläni ja sen opiskelu koulussa tuntui luontevalta. Silti protestoin
teini-ikäisen angstilla, sillä mielestäni oli epäreilua, että ruotsi piti
tahkoa vaikeimman kautta, vaikka olisin voinut saada sen kotoa ”ilmaiseksi”.
Samalla mulle tolkutettiin, että ”sun TÄYTYY oppia ruotsi.” Pakkohan ei ole
ennenkään motivoinut ketään.
Peruskoulussa ja lukiossa painotettiin liikaa kielioppia.
Puhuminen jäi muotoseikkojen jalkoihin. Ruotsi loksahti paikoilleen vasta
parikymppisenä yliopiston penkillä. Mahtava opettaja sai virkamiesruotsin
tuntumaan… no ei nyt sentään seksikkäältä, mutta ainakin hyödylliseltä.
Samoihin aikoihin reissasin usein systerini luokse Tukholmaan. Huomasin, että
ruotsihan on tosi käyttökelpoinen kieli ja kaiken lisäksi ruotsalaiset ovat
tosi joviaaleja kielensä suhteen. Tärkeintä, että toinen tulee ymmärretyksi.
Virheistä viis!
Myös miehelläni on ruotsinkielinen isä, mutta heilläkin arki
elettiin suomeksi. Lasten synnyttyä päätimme ottaa ruotsin kielen takaisin
perheeseen. Kimmokkeena oli siskoni
perhe Ruotsissa. Näytti huolestuttavasti siltä, että serkuksilla tulisi olemaan
yhteinen kieli vasta sitten, kun kouluenglanti tulisi tutuksi.
Lasten vahvin kieli on tällä hetkellä ruotsi. Suomen kielen
ja kirjoittamisen kanssa päivittäin työskentelevänä (uskokaa tai älkää, osaan oikeasti
kirjoittaa;) riipaisi, kun toinen lapsista tokaisi aikanaan: ”Haluan, että pappa
lukee, kun tuo finska on niin vaikeaa ja
mamma sinä et lue böcker på svenska.” En ole kuitenkaan huolissani suomen
kielen asemasta perheessämme. Mielestäni on hyvä saada ensin yksi kieli vahvaksi
ja toinen kulkekoon siinä rinnalla sen aikaa. Olemme tosin jo sopineet pikku-N:n kanssa, että hän saa korjata ruotsissa tekemiäni virheitä ja minä
opetan hänelle suomea. Aikamoisen hyvä diili.
Opin tänään uuden sanan Folktingetin ruotsalaisuuden päivän
vastaanotolla Helsingin kaupungintalolla: BJÖRNTJÄNST. Pitänee opetella huomenna joku
yhtä hieno ja käyttökelpoinen.
Svenska Dagenin kunniaksi, jokavuotisena perinteenä jotain Markus Krunegårdilta:
:-) Vi hade barnen på finskspråkigt dagis. Det kändes ganska speciellt då de i ett skede lekte hemma med varandra på finska, då vi annars bara talar svenska hemma. Och den yngre hade en period då han blandade friskt: "mamma, jag vill ha en porkkana!", eller "annan minulle se siili" (dvs siivilä/sihti). Vi oroade oss heller inte för att de inte skulle lära sig sitt modersmål ordentligt. Och bra tycker jag att allt har gått.
VastaaPoista