Viime yönä kävelin duunista kotiin neljän aikoihin. Kuuntelin luureissa Harry Potteria ja tapasin matkalla zombien, sekä hassun parin. Jälkimmäinen seisoi naamat ja masut Sörnäisten rantatielle päin, kadulla olevan suurimman lätäkön kohdalla. Hei eivät olleet millänsäkään, vaikka ohikiitävät autot heittivät heidän päälleen hienot kurasuihkut. Siinä he tapittivat hiilikasan suuntaan.
Tänään näin työpöytäni äärestä niin aamuauringon, kuin myös hämärän laskeutumisen. Olin henkisesti varautunut siihen, että iltavuoro alkaa siivoten, kun astun jälleen kotiovesta sisään. Täällä kun pitää hieman raivata, jotta Ruotsin suku mahtuu huomenissa sisään.
Yllätys oli suurenmoinen. Lapsukaiset eivät olleet malttaneet mennä edes suihkuun, kun halusivat pyyhkiä pöytiä ja lattioita "että mammakin saa vähän levätä". Vielä täällä on tekemistä, mutta nyt täällä mahtuu jo liikkumaan, muutenkin kuin vain jonossa polkuja pitkin.
Halasin rakasta kolmikkoani kiitokseksi. Kohta käperryn katsomaan nauhalta Sillan loppuhuipennusta. Tässä illassa on joulun tuntua.
Jättikokoinen laatikollinen Barbien huonekaluja ja tarve-esineitä löytää sekin paikkansa lastenhuoneesta. Onhan tämä muoviturhuutta, mutta kyllä näillä Ruotsista kirpparilta löydetyillä leluilla on jo ehditty meilläkin leikkiä ahkerasti.
.jpg)
Ei kommentteja