Olen jännittänyt tänään Ruisrääkillä ja Espoon Rantamaratonilla kirmaavien kavereideni puolesta. Peukut ovat olleet ojossa ja väliaikatarkkailu käynnissä. Odotan tulenpalavasti heidän kisaraporttejaan ja toivon, että kaikille on jäänyt taipaleestaan hyvä muisto. Jos ei, niin onneksi aika kultaa muistot. Enhän sitä muuten itsekään starttaisi aina uudestaan ja uudestaan maratonille.
Ilostutin tällä naamakirjakavereitani. Pakko jakaa päätön norjalaistuotos täälläkin:
visst är det märkligt att man är nervös för andra som springer även om man själv inte är med!
VastaaPoistaOlet ihan maailman paras kannustaja! Mietin sinuakin, kun jalat olivat lyijyä ja ranteet velttoina. Ja sitä, että ei tätä turhaa ole treenannut 1,5 vuotta. Suomalainen nainen ei anna periksi. :)
VastaaPoistaVaikka helpollahan minä tässä hommassa pääsin ;)
VastaaPoistaVatsaa tosin nipisteli, mutta sitä ei voi verratakaan teihin 21,1-42,2 kilsan kipittäjille.