En tietenkään halua vähätellä maratonjuoksua. Musta sunnuntailenkkeilijöiden (joihin itse kuulun) maratonien ympärillä vaan lilluu liikaa gloriaa. Itsensä ylittäminen voi olla joillekin viiden kilsan pituinen tai 10.000 metrin maaliviivan ylittäminen. On tylsää, kun keskustelukumppani ei viitsi ottaa omaa Naisten Kympin juoksuaan/kävelyään esiin tai vähättelee saavutuksiaan, jos kuulee toisen pinkovan neljä kertaa pidempiä matkoja. Sellaisissa tilanteissa keljuttaa, että tulin sanoneeksi omasta harrastuksestani. Olin itse asiassa tosi pitkään hiljaa siitä, että juoksen pitkiä matkoja. Blogia aloittaessanikin mietin lukuisia muita kirjoitusaiheita. En halunnut suomalaiseen tapaan tehdä itsestäni numeroa. Nostan kyllä hattua niille maratonareille, jotka kipittävät matkan hurjaakin hurjempaa vauhtia ja niille, jotka määrätietoisesti pyrkivät voittamaan itsensä ja ruoskivat itseään parempiin suorituksiin. Minä vaan en kuulu niihin.
Ihan oikeasti olen sitä mieltä omalla kohdallani, ettei maraton nyt ole mikään iso juttu. 42 kilometriä on toki pitkä matka juosta yhteen menoon. Mulle se vaan on lähinnä eräänlainen kuntotesti, harjoittelun määränpää. Juoksen maratonini unettavan rauhalliseen vauhtiin. Yhtä hyvin voisin kauhoa kilometritolkulla uima-altaassa. En vaan osaa uida tarpeeksi hyvin, uimaan meneminen vie liikaa aikaa ja olisin siinä harrastuksessa liikaa kiinni uimahallien aikatauluissa.
Mielestäni maratonia järisyttävämpi on se, kun ystäväni väänsi lisurin kahta lasta hoitaen. En ikinä pystyisi samaan! Tai se, kun tuttavani rakensivat oman talon työpäiviensä päätteeksi. Siinä vasta tarvittiinkin monen vuoden suunnitelmallisuutta ja pitkää pinnaa. Tai sitten se, kun reilusti ylipainoinen kaverini päätti laittaa elämänsä remonttiin ja kolmessa vuodessa sai takaisin oman, tutun, kauan aikaa sitten kadonneen peilikuvansa. Tai kun joogaretriitiltä juuri palannut ystäväni saa väännettyä ja käännettyä kroppansa sellaisiin solmuihin, että selkääni alkaa kivistää jo pelkkä moisen ajattelukin.
Allekirjoitan Heikki Aittokosken ajatukset. Siitä huolimatta tulen jatkossakin vääntelehtimään vaivautuneesti, jos maratonharrastuksestani tehdään liian iso numero. Tämä nyt vaan on osa arkeani. Näin vaatimattomasti sanottuna.
Sivustolta i <3 to run löytyy tämän lisäksi lukuisia nappiin osuvia heittoja juoksusta ja juoksijoista:
Ei kommentteja