Aamu alkaa kahvinkeittorituaalilla. Valmistan kahvin mieluiten yksikseni hiljaisuuden vallitessa. Lapsiperheessä se on kuitenkin usein liikaa vaadittu. Katselen keittiön ikkunasta samalla kun jauhan kahvipavut, kuuntelen Pavonin porinaa ja väännän oikean hetken koittaessa laitteen männän alas. Viime kuukaudet olen kuitenkin joutunut tuijottelemaan keittopuuhissa tapettia koiranulkoiluttajien sijasta, sillä Pavonin tiivisteet odottavat edelleenkin uusimista. Toisaalta eipä huono juttu sekään, sillä aamurituaali sujuu mutterikeittimellä huomattavasti nopeammin. Ja aika tuppaa olemaan aamuisin aina kortilla.
Avasin tänään kahvipapurasian vain huomatakseni, että se oli tyhjä. Ei pavun papua. En jäänyt aamulla silti ilman kofeiinitujausta mutta hommasta jäi kirjaimellisesti huono maku suuhun. Täytyy koukata kaupan kautta hakemaan lapsukaiset tarhasta. Illalla sitten, silloin pääsen nautiskelemaan.
Kahvihifistelyyni ei kuulu pikkupaahtimoiden mielettömät, vastapaahdetut papursortimentit. Meillä mennään ihan Lidlin tai IKEAn pavuilla. Ne kelpaavat maitokahvini kivijalaksi. Aamupöpperöiselle ei kannata muutenkaan tarjota kultahippuja mukin pohjalla. En niitä kuitenkaan maistaisi.
Löysimme lukuisia hyviä tapettivaihtoehtoja keittiöömme. Tämän Fornasetti-tapetin nähtyäni en kuitenkaan voinut ajatella mitään muuta. Olemme tuijottaneet kuvan naisen kanssa toisiamme jo useamman vuoden. Edelleenkin se tuntuu siltä, kuin olisi luotu keittiöömme.
Ei kommentteja