Earth Hour

Ensimmäistä Earth Houria neljä vuotta sitten en tule koskaan unohtamaan, vaikka se meni siinä sivussa, huomaamatta. Juuri ennen valojen sytyttämistä miss N päästi ensimmäisen, vaativan rääkäisynsä.

Olin ollut Naistenklinikalla jo aamuvarhaisesta. Supistukset olivat valtavat. Lieneekö enteilevää, että aina, kun minut laitettiin letkuihin mittausta varten, supistukset lakkasivat. Tyttö halusi kiusoitella äitiään jo masussa ollessaan.

Vietin itsekseni osastolla aikaa ja odottelin. Juttelin muiden (tulevien) äitien kanssa ja nukuin vartin kerrallaan, kunnes heräsin järkyttäviin, kolmisen minuuttia kestäviin supistuksiin. Sitten taas nukahdin. Unenlahjani ovat yleensä loistavat tilanteessa kuin tilanteessa, joten hoitajat olivat lähettämässä minut kotiin. Ei ole kuulemma vielä aika, jos kerran voin nukkua.

Onneksi vuoronvaihteessa uusi hoitaja otti minut tosissaan. Hän tutki minut ja totesi, että kodin sijaan mennäänkin synnytyssaliin. Kahdeksan senttiä auki. Pohti, josko isä ehtii paikalle ennen lasta. Onneksi ei tarvinnut synnyttää bussissa nro 18.

Huomasin eilen Earth Hourin vasta viime minuuteilla. Pysähdyimme vasta silloin teekupin ääreen juhlinnasta uupuneiden kultanuppujen nukuttamiselta. Juhlinta jatkuu taas tänään.

Juoksu on jäänyt tällä viikolla vähemmälle. Juhlien järjestäminen ei yksistään estä liikuntaa. Sen sijaan kodin järjestely, eli tavaroiden raivaus, järjestely ja varastoon vienti ovat vieneet illoista liikunnan verran aikaa, ellei enemmänkin.