Viisi päivää ja neljä lasta, välillä ulkona, liikaa neljän seinän sisällä. Halusin olla hetken aikaa yksin ja kuunnella hirmuisen hälinän sijaan jotain rauhoittavaa. Ei siis auttanut muu, kuin lähteä lipsuttelemaan nuoskan keskelle systerini lataama Spotifyn nostalgiapläjäys korvissa. Ohittamani kynttilöiden valossa kylpevä hautausmaa sopi illan juoksun rauhalliseen, aivot tyhjentävään tunnelmaan. Kaupunki oli kun kuollut kello yhdeksältä illalla. Ohitseni ajoi harvoja autoja, enkä juuri nähnyt kuin muutaman koiran ulkoiluttajineen sekä pari yöjuoksijaa.
Juostuani puolisen tuntia, poliisiauto pysäytti kesken Tears
for Fearsin Mad Worldin. Olin niin hämmentynyt, etten saanut juuri sanaa
suustani. En osaa myöskään sanoa, olivatko ruotsalaiset poliisit stereotypian
mukaisesti komeita ja salskeita. Muistan vain, että toinen hoiti puhumisen, toinen ajamisen ja molemmilla oli biitti ylähuulen alla.
- Vet du vad gjorde du fel?
- Ööö...
- Du löpade mot
rött ljus. För flera gånger.
- Ööö... Jaa...
- Vart är du på
väg?
- Ööö... Öööö.. Till D______vägen.
- Det är ju långt
bort.
- Joo.
- Ska du inte
springa mot rött igen?
- Ööö... Juu.
Tein siis todella hyvän, ellen erittäin mallikelpoisen
vaikutuksen. No, osasinpa ainakin vokaalit ja muistin juuri ja juuri systerini
osoitteen. Myönteistä on se, ettei poliisilla ollut mitään parempaakaan
tekemistä, kuin jututtaa punaisia päin lönkyttelevää, lauleskelevaa
suomalaista ystävänpäivän iltana.
14.2. 10 km + risat aikaan 55 min
Adam Lambertin versio Mad Worldista American Idolissa oli koskettava, alkuperäistäkin parempi:
Ei kommentteja