Ihme etten ole tarttunut aiemmin Haruki Murakamin kirjaan Mistä
puhun kun puhun juoksemisesta. Kirja oli
viihdyttävä välipala helposti luettavassa paketissa. Jaoin lukunautinnon
kolmeen iltaan, vaikka olisinkin voinut niellä kirjan kerralla.
Minulta kysytään usein, mitä ajattelen juostessani. Pääni on
juostessa sopivan kevyt. Välillä ajatukset hölskyvät juoksun tahtiin mutta mitään
sen mullistavampaa ei pääkopassa kuitenkaan tapahdu. Niin on hyvä olla, kunhan
keuhkot toimivat, sydän hakkaa lempeästi ja jalat tottelevat käskyjä. Satoi tai
paistoi. Oli vapauttavaa lukea, etteivät muutkaan, tai ei ainakaan Haruki
Murakami, keksi syöpälääkettä tai ratkaise maailman sotia juostessaan.
Tästä lähtien annan kysyjille tehtäväksi lukea kyseisen
kirjan, sillä se antaa käsityksen siitä, mikä pistää ihmisen juoksemaan ja miksi sitä ei halua lopettaa vapaaehtoisesti.
Olisi mukava kuulla anti-juoksijan
mielipide kirjasta. Osuiko ja upposi vai nukuttiko?
Ei kommentteja